Pariisi-Helsinki

...se taitaa olla joku Jari Sillanpään biisikin. Edellisestä kirjoituksesta on kulunut reilu viikko, mutta kotiinpaluun jälkeen aika on mennyt niin äkkiä ja reissuväsymys on painanut sen verran että blogin päivitys on vähän jäänyt. Tässä joka tapauksessa tarinointia reissun viimeisestä etapista, eli minilomasta Pariisissa.

Valon kaupunkiin matkustelin siis viime lauantaina, ja nähtävyyksien näkemiselle aikaa oli tasan yksi päivä ennen kuin lento kohti kotimaata kutsui maanantaina. Lähdin siis heti aamu kahdeksalta kohti ensimmäistä pakko nähdä-juttua eli Jim Morrisonin hautaa.


Doorsin nokkamies vetää viimeisiä sikeitään Père Lachaisen hautausmaalla itäisessä Pariisissa. Haudan löytäminen oli todella vaikeaa, mutta lopulta se löytyi sokkeloisten käytävien sekamelskasta. Kuten kuvasta näkyy, ranskalainen hautausmaa ei juuri muistuta suomalaista. Haudat olivat suurelta osin suljettuja kryptoja ja tavishaudatkin olivat kokonaann kivestä tehtyjä.


Seuraavaksi kävin pällistelemässä kuuluisaa Pompidou-rakennusta, josta tekee mielenkiintoisen se, että kaikki ilmastointi-, vesi- sun muuta putket ja hissit on rakennettu talon ulkopuolelle ja sisätila on kokonaan avointa. Talo onkin ideaali kaikenlaiseen taidenäyttelytoimintaan. Rakennuksen ulkomuodosta voidaan sitten olla montaa mieltä.


Pihalla oli hieno suihkulähde, jonka muistelin olleen myös ranskankirjani kannessa joskus ala-asteella.


Seine. En saa joista mitään kicksejä, minusta kaikki näyttävät aika lailla samalta eli melko rumalta suoraan sanottuna. Järvet ja meret ovat sitten paljon ihqumpia.


Eiffel-torni oli käsittämättömän vaikea löytää ottaen huomioon, että pytinki ei ole mitenkään liian matala. Ainaki idästä päin lähestyttäessä rakennukset peittivät sen tehokkaasti, joten harhailin aika pitkään ennenkuin paikallistin maailmankuulun profiilin horisontissa. Mutta odotus ja käppäily oli kyllä sen arvoista, olihan se aika vaikuttava näky!


Itse torniin en noussut, koska turistilaumat tekevät tähän aikaan vuodesta jonoista ihan mahdottomia ja liputkin ovat hinnoissaan. Sitä paitsi rakennelma oli todella vaikuttava ihan alhaalta päin ihailtunakin. Kuvia räpsin ihan tuhottomasti, tässä nyt kuitenkin vain kaksi.


Seinen toiselta rannalta löytyi tunneli, johon prinsessa Dianan maallinen vaellus päättyi kymmenisen vuotta sitten. Tunnelin yläpuolella olevaan kaiteeseen oli kirjoiteltu jos jonkin näköistä muistokirjoitusta.


Riemukaari Champs Elyséen päässä.


Popin kuninkaan kuolema näkyi tottakai Pariisissakin.


Lopulta päädyin Louvren pihalle huljuttelemaan varpaitani suihkulähteeseen ja toteamaan, että olin onnistunut polttamaan itseni aika lahjakkaasti harhailtuani auringonpaisteessa koko päivän. Sisälle en mennyt samasta syystä kuin Eiffel-torniinkaan. Pariisi oli kyllä ihana kaupunki, jonne pitää joku päivä päästä uudelleen, ja katsella kaikki nyt väliin jääneet nähtävyydet ihan ajan kanssa läpi.

Nyt olen siis helvetillisen lentomatkan (ei enää ikinä SAS:ia tai Charles de Gaullen lentokenttää) jälkeen ollut ja vajaan viikon Suomessa, ja vaihto-oppilasaikani on sen myötä tullut päätökseensä. Seuraava haaste on uuteen kämppään muuttaminen ja opiskelujen jatkaminen syssymmällä, nyt vietän ensimmäistä kunnon kesälomaa moneen vuoteen (repikää siitä: opiskelijakin saa kerrankin pitää kesälomaa!).

Kiitos kaikille blogiani lukeneille, mukavaa että näinkin monta enemmän tai vähemmän kiinnostunutta ihmistä jaksoi lueskella toilailuistani. Lähtekää vaihtoon, matkustelkaa ja menkää vielä kun voitte!

Aurinkoista kesää kaikille,

Sanna

Parlamentti, pakkausta ja Pariisi

Torstaina oli aika viimeisen ekskursion, ja suunnistimme vierailulle Europarlamenttiin. Strasbourgin parlamenttirakennus on todella vaikuttava ja kaunis, harmi vain että paikalla ei ollut muita kuin rakennusmiehiä ja muutama virastotyöntekijä. Koska parlamentti kokoontuu Strasbourgissa vain kerran kuussa, tarkoittaa se sitä, että kolme viikkoa kuukaudesta koko pömpeli seisoo käytännössä tyhjillään ja yhtenä viikkona sitten Brysselistä saapuva meppien, avustajien ja muun revohkan karavaani saa koko kaupungin sekaisin. Jokainen voi tykönään sitten pohtia, että onko tällainen sirkus järkevää EU-kansalaisten rahojen käyttöä…

Perjantaina teimme loppukokeet, jotka tuntuivat ainakin menneen ihan hyvin, vaikka lukeminen ei ihan liikaa jaksanut loppuviikon aurinkoisten säiden takia innostaa. Kokeiden jälkeen menimme jäähyväislounaalle , ja sen jälkeen osa porukasta lähti jo suuntaamaan pois Strasbourgista. Kävimme kuitenkin sitten joidekin kaupunkiin vielä jääneiden opiskelijoiden kesken illallisella ravintolassa, joka oli ainakin ovessa olleen kyltin mukaan mainittu ihan Michelin-oppaassakin.

Lauantaina pakkasin loputkin tavarat ja suunnistin junalla kohti Pariisia. Olin hyvällä säkällä löytänyt netistä halvan lipun TGV-luotijunan ykkösluokkaan, ja matkustusmukavuus oli kyllä ihan ennenkuulumatonta tasoa. Harmi vaan, että ”teknisistä syistä” juna oli loppujen lopuksi puolitoista tuntia myöhässä, mikä on aika paljon, kun matkaan menee normaalisti vähän päälle kaksi tuntia. No, mihinpä sitä on kiire valmiissa maailmassa… Hostellinkin löysin sitten vähän aikaa rinkkani kanssa täpötäydessä metrossa hikoiltuani. Illalla nukutti sitten ihan kohtuullisesti.

Nyt aamupalaa navan alle ja sitten valloittamaan Eiffel-tornit ja muut!

Au revoir, Sanna

Euro kirstuun kilahtaa...

Tässä ihan aluksi taas yksi otos ah-niin-ihanista maisemista Strasbourgin keskustasta. Tuommoisia linnoja täällä tuntuu kohoilevan vähän joka nurkalla...


Kävin sunnuntaina vierailemassa Strasbourgin komeassa katedraalissa ihan sisällä asti. Messuun en siis osallistunut mutta muuten pällistelin paikkoja. Siellä oli muun muassa tällainen ihmetys: maassa ritilä, jonka alle sai nakella rahaa! Joku ihme vimma se iski minuunkin, kirkkoon kuulumattomaan ex-luterilaiseen ja pakko sinne oli saada 20 sentin kolikko viskattua. Liekkö nyt sielu taivaaseen vilahtanut, luultavasti ei.


Eilen sitten käytiin vierailemassa astetta maallisemmissa ympyröissä, kun suuntasimme retkelle Frankfurtiin Euroopan Keskuspankkiin. Turvatoimet pytingissä olivat massiivisiset, mikä on ihan ymmärrettävää: tämä olisi varmaan ihan ykköspaikka iskeä kaiken maailman antikapitalisteille ja muille hipeille.


Näitä aulassa olleita lippuja pidemmälle ei siis rakennuksen sisällä saanut kuvata, ja hissejä emme saaneet käyttää ilman valvontaa, vaan seuraksi piti odottaa kaksimetristä, venäläisen painijan näköistä turvamiestä. Kaikki lentokentiltä tutut turvallisuuselkeet käytiin toki myös läpi, passin tarkastuksesta laukkujen läpivalaisuun.

Kun tämä sirkus oli saatu suoritettua, ohjelmassa oli reilun tunnin luento EKP:n toiminnasta ja historiasta. Aihe oli mielenkiintoinen, ja bonusta oli se, että saimme vierailusta muistoksi pientä tilehööriä. Nyt mulla on sekä EKP:n kynä että muistilehtiö, jippii!


Rakennuksen ulkopuolella oli yllättäen passissa lauma sööttejä pupuja. Mitä lie citykaneja sitten olleetkaan, mutta jotenkin ei tullut sellaista vaikutelmaa että noista olisi yritettykään päästä eroon. Hauskan kontrastin ne kyllä toivat sinne lasipilvenpiirtäjien ja pukumiesten keskelle.


Tässä vielä kuva rakennuksesta Euro-patsaan kanssa. Melko vaikuttava komlpeksi, tosin EKP on muuttamassa vuonna 2011 uusiin tiloihin toiselle puolelle Frankifurtia

Strasbourgin keikkaakaan ei ole jäljellä enää kuin muutama hassu päivä. En muuten vielä tiedä että jatkuuko tämän tai jonkun muun blogin kirjoittelu sen jälkeenkin, ilmoittelen siitä sitten jahka Suomeen asti olen joskus päätynyt.

Au revoir, Sanna

Juhannusta!

Sitä ei täällä tietenkään vietetä, sen sijaan tänä viikonloppuna juhlitaann ranskalaista isänpäivää. Kauheesti järkeä... Alla muuten kuva asuntoni ihqusta parvekkeesta, kasvillisuuskin siellä viihtyy... Asunto on kyllä ihan oikeasti todella mukava opiskelijakämpäksi, ehdoton kohokohta on kylpyamme!


Tässä yksi Strasbourgilainen patsas. En nyt muista että minkä kunniaksi tuo on pykätty, mutta pää siinä on vedessä.


Tällä viikolla teimme kaksi yritysvierailua. Keskiviikkona kävimme Steelcase Furnituren pääkonttorilla. Kyseinen firma on maailman johtava toimistokalusteiden valmistaja, ja tilat olivat sen mukaiset. Lisäksi yrityksessä oli panostettu henkilöstöpolitiikkaan ja työntekijöitä kuultiin, kun toimintoja kehitettiin, ja tiloja ja toimintoja kehitetään jatkuvasti tarpeen mukaan. Jotain siellä tehdään väkisinkin oikein, kun kerran ovat ykkösiä koko maailmassa. Pitää selvittää, että onko siellä jotain trainee-ohjelmaa.

Eilen torstaina kävimme Saksan puolella Mercedes-Benzin tehtaalla, joka oli hyvin vaikuttava kokemus. Itse valtavasta kokoonpanolinjasta emme saaneet ottaa kuvia, myyntihallista ja näyttelystä kylläkin.


Autontekorobotti. Noita oli tehtaan puolella sadoittain, ja valillä tuntui, että ne ovat elollisia olentoja. Sen verran pikkutarkkaa työtä ne tekivät.


Mika Häkkisen kypärä ja hanskat vitriinissä.


Tuommoinen kelpais kyllä...


Mersu 1930-luvulta, kelpaisi myös.


Räikkösen auto McLaren-ajoilta.

Nyt viimeisen Strasbourgin viikonlopun viettoon! Hauskaa jussia,

Au revoir, Sanna

Toinen viikonloppu Strasbourgissa

Kämppikseni S pyysi viikonlopuksi pariisilaisen kaverinsa R:nkäymään Strasbourgissa, ja lauantaina söimme yhdessä R:n laittamaa ranskalaista illallista, joka oli ihan uskomattoman hyvä. Tarjolla oli härän filettä madeira-kastikkeessa ja jonkinlaista ranskalaista perunamuussia, ja en kyllä rehellisesti sanottuna ole tällä reissulla missään ravintolassakaan syönyt yhtä hyvää ruokaa. Siinä sitten juotiin punkkua ja puhuttiin politiikkaa, oli kyllä hieno ilta.

Sunnuntaina kävin pitkällä kävelyllä ympäri Strasbourgin vanhaa kaupunkia, joka on nimeltään Pétit France, pikku-Ranska. Strasbourghan on ikivanha kaupunki, ja vanhan kaupungin vanhimmat asuintalot ovat 1200-luvulta. Vaikka kaupunki on jäänyt monen sodan ja selkkauksen keskelle, on keskusta onneksi säilynyt lähes muuttumattomana.

Keskustassa järjestettiin tänä sunnuntaina taidemarkkinat, ja innostuin ostamaan itsekin sieltä yhden pienen taulun. Esillä oli enimmäkseen paikallisten taiteilijoiden töitä, ja useimmat olivat itse paikalla myymässä teoksiaan. Olisi siellä ollut paljon muitakin tauluja jotka olisin mielelläni ottanut mukaan, mutta milläpä niitä sitten perässään kuskailisi…

Tajusin tänään, että paluu Suomeen on todella edessä jo kahden viikon päästä, ja vähän alkoi vatsanpohjasta siepata. Toisaalta on jo ihan kiva nähdä Suomen kesä, mutta sitten kuitenkin olisi vielä mukava nähdä muitakin paikkoja, vaikka Amsterdam tai Marseille. Jännityksellä odotan kulttuurishokkia, mikä odottaa koto-Suomeen palatessa.

Au revoir, Sanna

La vie, c'est magnifique!

Strasbourg on ihana ja loistava kaupunki. No niin, se on nyt tehty selväksi. Kaupunki on sopivan kokoinen, täynnä kiinnostavia museoita, hienoja puistoja, julkinen liikenne pelaa ja ihmiset ovat kohteliaita. Ja vaatteita varmasti löytyy vararikkoon asti ostettavaksi, pitää vaan osata hillitä itsensä! Kaksi viikkoa on nyt täällä tullut jo vietettyä, eikä kyllästymisen merkkejä ole ilmassa.

Museoista puheen ollen, eilen käytiin liettualaisen kämppikseni S:n kanssa paikallisessa nykytaiteen museossa. Ja hienohan sekin oli. Museosta löytyi muun muassa Rodinin kuuluisa Ajattelija-patsas, ja tilapäisnäyttely oli todella vaikuttava kokoelma tilataideteoksia teemalla ’hiljaisuus’. Keskiviikkona puolestaan käytiin koko ryhmämme kanssa kuuluisan strasbourgilaisen kuvittaja-taiteilija Tomi Ungererin nimikkomuseossa, joka oli sekin todella mielenkiintoinen ja hyvin koottu.

Ryhmämme amerikkalaisilla on muuten menossa jonkinlainen kulttuurishokkivaihe. Monet heistä eivät ole koskaan käyneet USA:n ulkopuolella, saati sitten ihan Euroopassa. Eräskin tilitti sitä, miten on niin kova ikävä hampurilaisia ja telkkaria. Justiinsa… Toisaalta se oli ihan sympaattista, kun yksi jenkkityttö kertoi mulle, kuinka hänellä on Tampereella asuva suomalainen kaveri. Tämä kaveri on kuulemma todella fiksu, ’hän puhuu kolmea kieltä’! Olin vaan sitten että oh hoh, onpas älykäs kaveri. Kyllähän se suomen, ruotsin ja englannin puhuminen on todella fiiniä.

Niin, ja pakko on vielä kehua lähikauppaa, jossa on hyvän valikoiman lisäksi erittäin toimiva itsepalvelukassasysteemi. Eli tavallisten kassojen lisäksi on pikakassoja, joissa ostokset laitetaan ensin niiden painon punnitsevalle tasolle, sitten viivvakoodi käytetään lukijan läpi ja tuote laitetaan toiselle ostosten painon punnitsevalle tasolle. Lopuksi maksetaan ja kiitos hei! Tietysti kassojen vierellä on aina yksi myyjä passissa, jos tulee jotain probleemia koneen kanssa. Joka tapauksessa selvisin tämän keksinnön takia aamulla ruuhka-aikaan kauppaan ja ulos kahdessa linuutissa (!), kun ostettavana oli vain banaani ja energiajuoma. Suomeen tätä tuskin saadaan, eiköhän PAM pidä siitä huolen. Jälleen yksi syy muuttaa asumaan jonnekin keski-Eurooppaan.

Au revoir, Sanna

Viime perjantaina vierailimme täällä Strasbourgissa sijaitsevassa Euroopan Neuvostossa. Ensin kävimme tutustumassa neuvottelusaliin, jossa ei valitettavasti tällä kertaa tapahtunut muuta kuin huonekalujen siirtelyä talonmiesten toimesta. Toisaalta neuvosto kokoontuukin vain neljä kertaa vuodessa, ja seuraava kerta taitaa osua kesäyliopiston viimeiselle viikolle, joten silloin mennään omaehtoisesti seuraamaan istuntoa.

Istuntosalin jälkeen oli vuorossa esittely Euroopan Neuvoston toiminnasta. Joillein amerikkalaisille opiskelijoille oli vaikea ymmärtää, että neuvosto ei ole sama asia kuin EU, mutta eipä itselläkään valitettavasti ollut aiemmin ihan liikaa tietämystä tämän eurooppalaisen instituution toiminnasta. Erittäin hyvän esittelypuheen jälkeen seurasi yllättävän aktiivinen kysymys- ja vastausosio, jossa päästiin pureutumaan ajankohtaisiin kysymyksiin liittyen muun muassa Venäjän ongelmallisuuteen EN: jäsenenä. Ehdottoman mielenkiintoinen paikka, myös arkkitehtuurinsa puolesta.

Lauantaina kävin vierailemassa tuossa muutaman kilometrin päässä Saksan puolella eli Kehlin kaupungissa. On tosi hämmentävää, miten sinne ja takaisin voi matkustaa samalla paikallisliikenteen kuukausilipulla, mutta matkalla muuttuu valtio ja kieli. Löysin sieltä sitten halvalla uuden vetolaukun kun Sirpa lähti jo Suomeen vieden mukanansa talvivaatteet. Ei tarvitse enää kanniskella loppua omaisuutta Sparin kestokassissa. Saksassa ovat muuten elintarvikkeetkin jonkin verran halvempia kuin täällä Ranskan puolella, ja muutamat jenkit käyvätkin siellä tekemässä ostoksensa. Tällä viikolla on tarkoitus lyöttäytyä mukaan, mutta tänään ei ainakaan pääse kun kesäflunssa iski, köh ja aivastus!

Niin, ja sunnuntaina kaikkiin Strasbourgin museoihin oli vapaa pääsy joten lähdimme yhdessä erään amerikkalaisen kurssikaverini kanssa kiertelemään niitä. Ehdimme käydä päivän aikana viidessä museossa, joista suosikkini oli ehdottomasti elsassilainen museo (tämän alueen nimi on siis Alsace). Muita kierrettyjä olivat Strasbourgin kaupungin museo, Rohanin palatsi, esittävän taiteen museo, arkeologinen museo ja eläintieteellinen museo.

Ranskan taitokin on jo vähän petraantunut; tänään osasin apteekissa asioida pelkästään ranskaksi kun piti käydä ostamassa lääkettä kurkkukipuun. En tosin muistanut että mikä on kaula ranskaksi niin siinä kohti meni elekieleksi, mutta muuten meni ihan nappiin, hyvä minä!

Au revoir, Sanna

Strasbourgin kuvia

Katedraali, josta on mahdotonta ottaa kuvaa sijainnin ja koon takia. Tässä nyt vähän sitten yritin.

Vox Páthe-elokuvateatteri. Tuolla pitää käydä ihan vaan älyttömän hienon valomainoksen takia.

Pikku-kissa seikkaili ikkunalaudalla, hui!

L'Orangerien puisto. Aivan ihana paikka, lammissa ui kilpikonnia ja joutsenia ja haikarat lentelee puiden latvoissa.

Europarlamentti. Kaikki nyt sunnuntaina äänestämään, jos vielä ei ole tullut käytyä!

Au revoir, Sanna

Je suis arrivée

Maanantaina puolenpäivän aikaan saavuin vuorokauden matkan jälkeen lopulta Ranskaan, Strasbourgiin ja ehdin kuin ehdinkin mukaan kurssin opiskelijoille tarkoitetulle kiertoajelulle. Lähdimme tutustumaan ensin läheiseen linnaan, sitten viininmaistelulle ja lopulta illalliselle syömään paikallista herkkua eli flammekuchea.

Linna oli todella upea, niin kuin kuvista voi todeta. Kiertoajelulla pääsin myös tutustumaan muihin opiskelijoihin. Reilusti suurin osa porukasta tulee eri puolilta jenkkilää, lisäksi mukana on tyyppejä niin Etelä-Afrikasta, Taiwanista, Meksikosta kuin ihan Euroopastakin. Meidän yliopistosta on mukana neljä opiskelijaa. Huonekaverikseni sain mukavan liettualaisen tytön.

Nyt on sitten kaksi päivää ihan opiskeltukin, ja päivät ovat tosiaan täysiä. Aamut alkavat ranskan tunnilla ja lisäksi joka päivä on luennot niin Euroopan yhdentymisestä kuin liiketoiminnasta unionin alueella. Mielenkiintoisia aiheita ja pääsen täällä petraamaan myös säälittäväksi ruostunutta ranskan kielen taitoanikin. Luentojen lisäksi vierailemme sitten läheisissä organisaatioissa ja yrityksissä, luvassa on niin Euroopan Neuvostoa kuin Mercedes-Benzin tehdastakin.

Ostin muuten jo paluulipun kotia, eli nyt on tiedossa sekin, että koska tämä lysti loppuu: 29.6. kutsuu SASin kone ja sitä ennen on tiedossa kahden päivän keekoilu Pariisissa, ihanaa!

Au revoir, Sanna

Viszontlataszra, Magyarorszag!

Sunnuntaiaamuna kutsui juna allekirjoittanutta ja reissulla kummasti lihonutta Paavoa. Onneksi sukulaisten matkaan sai kaksi matkalaukullista mukaan jostain karttunutta roinaa, muuten olisin ollut suomeksi sanottuna kusessa kamppeitteni kanssa. Nytkin meinasi kyllä välillä selkä sanoa naks poks.

Budapestissa odottelin junaa Karlsruheen viisi kokonaista tuntia, mikä olisi ollut ihan siedettävää, mikäli kyseessä ei olisi ollut unkarilainen pyhäpäivä, ja vielä sateinen sellainen: kaikki paikat olivat kiinni ja Tonavan rantaankaan ei voinut mennä kävelemään. Yllätin kuitenkin itsenikin ja kestin kököttämisen kuin nainen. Hyvästit Unkarille jätin sitten junan ikkunasta käsin, ja kun näin Vapautuksen muistomerkin Gellert-vuorella häipyvän horisonttiin ja Tonavan jäävän taa, niin kyllä siinä tällainen vanha pehmo herkistyi väkisinkin.

Juna Budapestista Karlsruheen oli siis yöjuna, eikä mulla ollut makuuvaunupaikkaa. Kaiken huipuksi junassa oli käytössä ns. loosikäytäntö, eli paikat oli järjestetty kuuden istuimen osastoihin eikä penkkejä saanut siis käännettyä taaksepäin. Onneksi samaan loosiin tuli kuitenkin vain yksi toinen nainen, ja saimme kumpikin oman penkkirivin jolla pötkötellä. Leuhkinpa vielä sillä, että sain nostettua Paavon ihan omin voimin yläritsalle yön ajaksi!

Kolmannen kerran samana päivänä yllätin itsenikin, kun pystyin jopa nukkumaan siellä junassa vaikka mukana ei tietenkään ollut mitään tyynyä eikä peittoa. Harmitti kyllä, kun yön aikana ajettiin Itävallan kaikkein kauneimpien Alppimaisemien ohi (Salzburg, ah!) ja se meni ohi nukkuessa. Toisaalta ei sitä varmaan pimeällä olisi mitään nähnytkään… Näin sentään aamulla, jo Saksan puolella oltaessa viimeiset huput takanapäin ja päätin, että tuonnekin pitää vielä joskus päästä.

Tämän reissun yllätysmomentti paljastui kuitenkin pian, kun kuulin, että juna oli siinä vaiheessa kolme tuntia myöhässä eikä mulla siis ollut mitään toivoa ehtiä jatkojunaan Strasbourgia kohti. Eipä siinä, kun lopulta saavuttiin Karlsruheen , soitin Strasbourgin koordinaattorille että nyt en kyllä ihan ehdi ajoissa… Homma kuitenkin onneksi järjestyi ja pääsin suhteellisen nopeasti Ranskan puolelle ja ehdin mukaan siksi päiväksi kesäyliopistolaisille järjestetylle retkelle – siitä ja muista Strasbourgin metkuista lisää jatkossa.

Au revoir,

Sanna

PS. Paavo on siis mun rinkka jos ihmettelit.

Lähtö

Parin tunnin kuluttua pitäisi lähteä kohti junaa Budapestiin ja sieltä illalla sitten Karlsruheen. Eilen pakkailin kamat rinkkaan ja kahteen sukulaisten mukaan lähtevään nyssäkkään - olihan tuota roipetta kertynyt niin maan valtavasti, että ei mitään toivoa että saisin niitä enää itse mukana raahattua. 

Uskomatonta, että tämä vaihtolukukausi oli nyt tässä. Aika meni ihan tosi äkkiä, mutta kyllä tämä puoli vuotta oli yhdessä maassa ihan tarpeeksi, varsinkin kun lopun aikoina mulla alkoi jo mennä hermot tähän dormielämään. Tälläkin viikolla joku mukava oli käynyt pöllimässä mun ruokia jääkaapista... Mutta loppusaldo jää kyllä plussan puolelle, sen verran mahtava elämys tämä aika täällä on ollut.

Bloggailu ei kuitenkaan lopu tähän, vaan jatkuu (ainakin) Strasbourgin kesäyliopiston ajan. Pysykäähän kuulolla!

Viszlat, Sanna

Seuraava pysäkki - Karlsruhe

Meninpä sitten eilen ostamaan junalippua torstain Budapestin keikalle (sukulaisia taas) ja sunnuntain matkalle Strasbourgiin. Kansainvälisten junalippujen ostaminen oli taas Pécsin keskustan junalipputoimistossa kamalaa säätämistä, muistuipa mieleeni kuinka Zagrebin lippujen ostamiseen saatiin kulumaan kokonainen tunti - ilman jonotusta. 

No, puolen tunnin tahkoamisen jälkeen kassan täti ei suostunut myymään mulle lipun kuin Saksan Karlsruheen asti. Kun nyt ei yhteistä kieltä ollut, niin tyydyin tähän ratkaisuun ja ajattelin että ostan jatkolipun sitten Deutsche Bahnin nettisivuilta. 

Verratkaapa karttoja, ja todetkaa kuinka lähekkäin nämä kaksi sivistyksen kehtoa ovat. Ja paljonko maksaa lippu tällä välillä? No hitto, 23 euroa! Eikä siinä kaikki...

Ensimmäinen sopiva yhteys oli mukavasti myyty täyteen ja toiseen ei jostain syystä voinut ostaa nettilippua. Postitse eivät suostuneet lippua lähettämään kun ei välttämättä ehdi perille ajoissa enää.

Ja mikä on koko jupakan lopputulema? Allekirjoittanut suuntaa sunnuntaina yöjunalla Budapestista Karlsruheen ja arpoo sitten siellä että pääseekö saman päivän aikana sinne Ranskan puolelle. Voi Kyllikki sanon minä. En edes viitsi laittaa sähköpostia sinne Strasbourgiin kun kuitenkin olen tulossa päivää myöhemmin kuin muut. Toisaalta niiltä saisi varmaan jotain niksejä että mitä hittoa tässä nyt tekee.

Että jee jee jee.

Viszlat, Sanna

Sunnuntaiaamun ex tempore-matkailua

Armas kämppikseni D lähti tänä aamuna kohti Nantucketia ja kesätöitä, niinpä oli haikeiden jäähyväisten aika. Sovittiin kyllä, että tämä ei ole 'goodbye' vaan 'see you later' ja että tavataan vielä joskus Bulgariassa, Suomessa, Unkarissa tai missä nyt fiksulle tuntuu. 

Liikuttavaa oli, että edellisillan baarihulinoista huolimatta suuri joukko dormilaisia oli jaksanut jäädä vielä hereille kuuden jälkeen vilkuttamaan, ja ryhmähalien jälkeen minä lähdin vielä saattamaan D:tä junalle. C:nkin piti alunperin olla messissä, mutta ärhäkän kesäflunssan takia hän joutui kuitenkin jäämään kämpille.

Puoli kahdeksalta nosteltiin laukut junaan ja hyvästeltiin vielä - mutta kas, juna lähtikin yhtäkkiä puksuttamaan liikkeelle, ja minäkin siinä mukana! Eipä siinä muu auttanut kuin odottaa konnaria ja selvittää tilanne. Onneksi kyseessä oli keskivertoa inhimillisempi tapaus, eli siltä reissulta ei tarvinnut maksaa lippua ollenkaan, kun lupasin jäädä pois seuraavalla asemalla.

Todettiin D:n kanssa, että tämähän oli itse asiassa ihan hyvä juttu, saatiin noin 10 minsaa lisäaikaa fiilistellä kulunutta lukukautta. Lopulta kuitenkin seuraava ase, Szentlörinc, saapui, ja minun piti siirtyä laiturille vilkuttelemaan ja katsomaan, kun juna vei kaverin pois.

No, sitten olin siis tällä mystisellä Szentlörincin juna-asemalla, ja eipä siinä muukaan auttanut, kuin lähteä selvittämään, että koskahan sieltä pääsisi takaisin Pécsiin? Mulla ei (tietenkään) ollut käteistä mukana eikä asemalla (tietenkään) käynyt pankkikortti, joten lähdin sitten etsimään 'city centeriä' niinkuin lippukassan täti neuvoi. 

Ja todellinen cityhän se Szentlörincs on, kuten yllä olevasta kuvasta voi todeta... Onneksi kuitenkin se automaatti löytyi suht nopeasti ja sain lipun jo seuraavaan junaan. Sunnuntaiaamun maakuntamatkailu jäi lopulta vajaan tunnin mittaiseksi.

Olen nyt ihan obsessoitunut tuohon tatskaan, ja taas piti räpsiä kuvia siitäkin. Eilen illalla suunnittelin jo uusia tatuointi-ideoita, saa nähdä koska ne saan hankittua. Eihän tätä ensimmäistäkään tullut mietittyä kuin vissiin viisi vuotta...

Viszlat, Sanna

Sekavia fiiliksiä

Eilen illalla seurasin järkyttyneenä kotikaupungissani Kuopiossa sattunutta ampumavälikohtausta. Netistä piti tarkistella vähän väliä, että joko tulisi uutisia ja lisätietoja tapauksesta. Pakko myöntää, että oli suuri helpotus kun uhrien joukossa ei ollut omia sukulaisia tai tuttavia mutta syvä osanotto minunkin puolestani kaikille, joita tämä silmitön hyökkäys kosketti.

Sitten vähän arkisempiin puuhiin. Kuudesta tentistä olen saanut nyt pakerrettua neljä, eli voiton puolella ollaan. Tänään kirjoittelin pois yhden pyytämättä ja yllätyksenä tulleen essee-tehtävän, joka onneksi pohjautui yhteen aiempaan esitelmään eli melko kivuttomasti siitä selvisin.

Bulgarialainen kämppikseni D lähtee huomenna kesätöihin Jenkkeihin, Nantucketin saarelle ja hullu ikävähän tässä meinaa tulla. Kyllä tähän on osannut jotenkin varautua koko kevään ajan, mutta on se silti haikeaa kun on kaikki arki ja juhla jaettu puolen vuoden ajan ja sitten viuh, tyypit häviävätkin pois... Ensi viikolla lähden sitten minäkin kohti Strasbourgia ja kesäyliopistoa, joten pakkailemaan pitäisi jo alkaa. 

Ulkona on edelleen ihan hervottoman kuuma, ei tällainen suomalainen kalpeanaama kykene siitä oikein enää nauttimaan kun iho kärähtää samantien ja päässä alkaa heittää. Ja tuon tatskankin kanssa pitää nyt olla varuillaan, niin sen kanssa pitää pari viikkoa pysytellä varjosalla vielä.  Muuten se on kyllä lähtenyt paranemaan varsin mallikkaasti, punoitus hävisi jo. Nyt odotellaan sitten sitä ah niin ihanaa rupivaihetta. 

Viszlat, Sanna

The one thing you get to take with you

"Ainoa asia jonka saat mukaasi tuonpuoleiseen"

Tänään toteutin pitkäaikaisen unelmani ja kävin nakututtamassa ihooni ensimmäisen tatuointini. Kuva on Otavan tähtikuvio ja as you see, se tuli vasempaan ranteeseen. 

Operaatio ei juuri sattunut,paitsi nuo kaksi rannetta lähimpänä olevaa tähteä vähän enemmän. Keskiarvo kivulle oli sellainen ärhäkkä hyttysenpisto eli todella ok. Paljon tuskaisempaa on esimerksiksi hampaan poraaminen. Tatuoinnin teetin mahtavassa liikkeessä, jossa varauslista oli täynnä heinäkuulle asti... No, onneksi mukana ollut kaverini tajusi inttää vähän että kyseessä on todella ihan pieni kuva ja varmaan ehtii laittaa, ihan nopeasti vaan! Eikä hintaakaan ollut kuin 8000ft (n. 30€). Tatuointiturismi Pécsin suuntaan on siis varsin kannattavaa.

Eihän siihen sitten mennytkään kuin puoli tuntia, kuvien piirtelyinen ja ihoon hakkaamisineen. Nyt sitä pitää vain hoidella Bepanthenilla ja pitää muutenkin kuin kukkaa kämmenellä vähän aikaa. Suosittelen kaikille!

Viszlat, Sanna

Gaudeamus igitur

Unkarissa kevään uusia ylioppilaita muistetaan kuvissa näkyvällä tavalla. Kukin luokka ottaa viimeisenä keväänä luokkakuvan, johon huolitaan jostain syystä mukaan kaikki opettajatkin. Kuvissa on yleensä joku vekkuli teema, ja kuvat on ottanut joku todella pro kuvaaja (ja teinien naamojen sileydestä Photoshoppikaan ei ole kielletty). 

Nämä kuvat sitten ripustellaan paikallisten liikkeiden ikkunoihin, ja niiden pällistely on kaupungilla liikkuville oikein kanssallisurheilua. Ja ihan hauskojahan nuo ovat näin kulföldinkin (ulkomaalainen) mielestä. 

Toinen oleellinen osa valmistujaisrituaalia on tyttöjen pukeutuminen merimiesasuun, ja älkää vaan kysykö, että miksi. Tuntuu kuin täällä olisi jotkut mangafanien kokoontumisajot käynnissä, sillä niitä Aku Ankalta matkittuja paitoja pidetään päällä monta viikkoa ennen kuin kesälaitumille todella kirmataan. Pojat sitten pukeutuvatkin tutummin tummaan pukuun. 

Onnittelut etukäteen kaikille kevään ylioppilaille ja ammattiin valmistuville!

Viszlat, Sanna

Identiteettikriisi

Viikonloppu meni Budapestissa sukulaisia tapaamassa. Käytiin muun muassa katsomassa Buda-vuorella kuninkaanlinnaa ja Kalastajalinnaketta, joka on mulla tähän asti jäänyt kokonaan näkemättä. Valitettavasti tältä reissulta ei ole kuvallista materiaalia tarjolla, kun kaikki kuvat ovat mystisesti kamerasta hävinneet... No, onneks porukassa oli muilla kamerat myös mukana niin joskus saan niitä kuvia myös itselle.

Reissulla huomasi, miten kovasti sitä on jo tähän maahan sulautunut; alussa uudelle ja eksoottiselle tuntunut ei enää jaksa hämmästyttää. Ei tunnu enää, että on ulkomailla. Ja Budapestin nyt valtaavat suomalaisturistit (ette te rakkaat sukulaiset tietenkään!) tuntuivat vaan todella ärsyttäville. Suurin osa vastaan lampsineista härmäläisistä tuntui olevan jonkin asteisessa humalassa, kaupassa yritettiin maksaa euroilla ja yleensäkin ihmiset luulevat varmaan tulleensa jonnekin Kanarian saarille missä on ihan ok rällätä kun kerran halvalla saa. 

Tänään oli edessä paluu arkeen, kun edessä oli kaksi tenttiä. Ihan kunnialla nuo tuntuivat menevän, ja nyt on kuudesta tentistä onneksi hoidettu jo kaksi alta pois. Pécsiin on nyt juuri sopivasti tenttikauden ajaksi iskenyt kunnon helleaalto, mittari hipoo kolmeakymmentä ja lukeminen ei jaksa kamalasti kiinnostaa. Pakko kai se on silti taas tänään pakertaa.

Viszlat, Sanna

Vähiin käy ennenkuin loppuu

Nyt on Unkarin keikkaa jäljellä enää vähän reilut kaksi viikkoa, ja kauhulla odotan tavaroiden pakkaamista. On nimittäin tullut hamstrattua kaikenlaista roipetta ihan kunnolla, lähinnä kuitenkin ah niin kätevästi kirjoja joita onkin sitten erittäin mukava raahailla ympäri Eurooppaa kotia kohti.

Strasbourgin opiskelukuukautta varten yritän nyt hakea Kelalta opintotukea, kuuluuhan se kuitenkin mulla nyt opintosuunnitelmaankin. Kelan byrokratia tai siis lähinnä yliopiston opintotukikeskuksen sisälukutaidottomuus aiheuttaa kuitenkin harmaita hiuksia. Olen nyt kolmella sähköpostiviestillä yrittänyt sieltä tiedustella, että kelpaako heille minulle laitokselta faksattu paperi, josta käy ilmi että opintojakso Ranskassa tosiaankin sisältyy opintoihini, mutta joka kerta sieltä on vastattu kätevästi ohi aiheen. Mistähän rautalangasta se kysymys pitää vääntää ennenkuin menee perille?

Mullehan on itse asiassa jo myönnetty opintotuki kesäkuulle, koska Pécsin yliopiston lukukausi jatkuu silloin vielä virallisesti. Koska saan kaikki tentit tehtyä sitä ennen, ei minun kuitenkaan ole mitään järkeä täällä kököttää sitä kuukautta kun voin opiskella muualla ja edetäkin niissä opinnoissani. Ongelmia on kuitenkin tiedossa, jos ja kun Kelalla huomataan että nopat tulevatkin jostain muualta eikä nimenomaan tästä paikasta. Mitä siitä, vaikka ne HOPSiini (henkilökohtainen opintosuunnitelma) sisältyisivätkin. Kelan tehtävä on näemmä pyöritellä papereita ja rankaista 'liikaa' (huimat 300€ yli tulorajan viime vuonna) tienanneita opiskelijoita, ei missään nimessä neuvoa ja auttaa. 

Kevyt antipatiat on opiskeluaikoina jo ehtinyt tuon laitoksen suuntaan kehittyä, niinkuin huomata saattaa...

No, huomenna lähden kuitenkin suosikillani eli kello 5.24 junalla kohti Budapestia ja vietän viikonlopun kikkaillen ympäri kaupunkia sukulaisten kanssa. Eiköhän siitä mielialat kohene :)

Viszlat, Sanna

Pakko olla masokisti (osa 2)...

...jos tykkää kouluhommista näin paljon. Mutta nyt on vaan niin käynyt, koska saatiin valmiiksi se Euroviisuprojekti josta viimeksikin kouhosin. Yllä (tadaa!) on ryhmämme superupea juliste, jonka meille teki eräs huippuhyperlahjakas taideopiskelija. Niin että jos meinasit pölliä julisteen itsellesi omiin kieroihin tarkoituksiisi niin oikeudet kuuluvat sitten Mannisen Mauralle, mur. 

Tehtävänä oli siis markkinoinnin kurssille suunnitella markkinointikampanja Euroviisuille, ja tehtävänannon oli tarkoitus stimuloida oikeaa markkinointisuunnitelman luomista. Oikeassa elämässäkin ne hommat joita ei itse osata tehdä, ulkoistetaan muille. Tämä välihuomautuksena niille, jotka meinasivat nillittää siitä, että ei muka oltaisi itse tehty tehtäviämme. Niin kerta.

Kuulin tänään muuten jänniä Unkarin demokratian tilasta. Täällä käytiin sunnuntaina pormestarin vaalit, ja siellä oli kuulemma 'oikein' äänestämisestä maksettu luukulla forintteja puhtaana käteen. Siis palauttamalla tyhjän lapun (=suostumalla valtapuolueen ehdotukseen) sai pikavoiton saman tien matkaan. Jännä juttu, todella jännä... 

Viszlat, Sanna