Sunnuntaina kävin pitkällä kävelyllä ympäri Strasbourgin vanhaa kaupunkia, joka on nimeltään Pétit France, pikku-Ranska. Strasbourghan on ikivanha kaupunki, ja vanhan kaupungin vanhimmat asuintalot ovat 1200-luvulta. Vaikka kaupunki on jäänyt monen sodan ja selkkauksen keskelle, on keskusta onneksi säilynyt lähes muuttumattomana.
Keskustassa järjestettiin tänä sunnuntaina taidemarkkinat, ja innostuin ostamaan itsekin sieltä yhden pienen taulun. Esillä oli enimmäkseen paikallisten taiteilijoiden töitä, ja useimmat olivat itse paikalla myymässä teoksiaan. Olisi siellä ollut paljon muitakin tauluja jotka olisin mielelläni ottanut mukaan, mutta milläpä niitä sitten perässään kuskailisi…
Tajusin tänään, että paluu Suomeen on todella edessä jo kahden viikon päästä, ja vähän alkoi vatsanpohjasta siepata. Toisaalta on jo ihan kiva nähdä Suomen kesä, mutta sitten kuitenkin olisi vielä mukava nähdä muitakin paikkoja, vaikka Amsterdam tai Marseille. Jännityksellä odotan kulttuurishokkia, mikä odottaa koto-Suomeen palatessa.
Au revoir, Sanna
Hörähdin tuolle ekalle kuvalle. Olet onnistunut ottamaan kuvaan jonkin antiikkisen auton. "Tää on tällaista wanhaa keskustaa".
VastaaPoista