maanantai 18. toukokuuta 2009

Identiteettikriisi

Viikonloppu meni Budapestissa sukulaisia tapaamassa. Käytiin muun muassa katsomassa Buda-vuorella kuninkaanlinnaa ja Kalastajalinnaketta, joka on mulla tähän asti jäänyt kokonaan näkemättä. Valitettavasti tältä reissulta ei ole kuvallista materiaalia tarjolla, kun kaikki kuvat ovat mystisesti kamerasta hävinneet... No, onneks porukassa oli muilla kamerat myös mukana niin joskus saan niitä kuvia myös itselle.

Reissulla huomasi, miten kovasti sitä on jo tähän maahan sulautunut; alussa uudelle ja eksoottiselle tuntunut ei enää jaksa hämmästyttää. Ei tunnu enää, että on ulkomailla. Ja Budapestin nyt valtaavat suomalaisturistit (ette te rakkaat sukulaiset tietenkään!) tuntuivat vaan todella ärsyttäville. Suurin osa vastaan lampsineista härmäläisistä tuntui olevan jonkin asteisessa humalassa, kaupassa yritettiin maksaa euroilla ja yleensäkin ihmiset luulevat varmaan tulleensa jonnekin Kanarian saarille missä on ihan ok rällätä kun kerran halvalla saa. 

Tänään oli edessä paluu arkeen, kun edessä oli kaksi tenttiä. Ihan kunnialla nuo tuntuivat menevän, ja nyt on kuudesta tentistä onneksi hoidettu jo kaksi alta pois. Pécsiin on nyt juuri sopivasti tenttikauden ajaksi iskenyt kunnon helleaalto, mittari hipoo kolmeakymmentä ja lukeminen ei jaksa kamalasti kiinnostaa. Pakko kai se on silti taas tänään pakertaa.

Viszlat, Sanna

2 kommenttia:

  1. Heip! Uteliaisuuttani kysyn: Mitä opiskelet/opiskelit, missä ja millä kielellä opiskelu tapahtui? :)

    VastaaPoista
  2. Moi Steffi, vastaus tulee nyt aika lailla myöhässä kun en ole blogia pitkään aikaan päivittänyt ja nostalgian nälässä vana tänään selailin :D Mutta toivottavasti on apua.

    Eli opiskelen edelleen taloustiedettä (tarkoitus valmistua tänä vuonna), kotiyliopisto on Oulun yliopisto ja vaihdossa olin Pécsin yliopistossa. Opetus oli englanniksi.

    -sanna

    VastaaPoista