Viime perjantaina vierailimme täällä Strasbourgissa sijaitsevassa Euroopan Neuvostossa. Ensin kävimme tutustumassa neuvottelusaliin, jossa ei valitettavasti tällä kertaa tapahtunut muuta kuin huonekalujen siirtelyä talonmiesten toimesta. Toisaalta neuvosto kokoontuukin vain neljä kertaa vuodessa, ja seuraava kerta taitaa osua kesäyliopiston viimeiselle viikolle, joten silloin mennään omaehtoisesti seuraamaan istuntoa.
Istuntosalin jälkeen oli vuorossa esittely Euroopan Neuvoston toiminnasta. Joillein amerikkalaisille opiskelijoille oli vaikea ymmärtää, että neuvosto ei ole sama asia kuin EU, mutta eipä itselläkään valitettavasti ollut aiemmin ihan liikaa tietämystä tämän eurooppalaisen instituution toiminnasta. Erittäin hyvän esittelypuheen jälkeen seurasi yllättävän aktiivinen kysymys- ja vastausosio, jossa päästiin pureutumaan ajankohtaisiin kysymyksiin liittyen muun muassa Venäjän ongelmallisuuteen EN: jäsenenä. Ehdottoman mielenkiintoinen paikka, myös arkkitehtuurinsa puolesta.
Lauantaina kävin vierailemassa tuossa muutaman kilometrin päässä Saksan puolella eli Kehlin kaupungissa. On tosi hämmentävää, miten sinne ja takaisin voi matkustaa samalla paikallisliikenteen kuukausilipulla, mutta matkalla muuttuu valtio ja kieli. Löysin sieltä sitten halvalla uuden vetolaukun kun Sirpa lähti jo Suomeen vieden mukanansa talvivaatteet. Ei tarvitse enää kanniskella loppua omaisuutta Sparin kestokassissa. Saksassa ovat muuten elintarvikkeetkin jonkin verran halvempia kuin täällä Ranskan puolella, ja muutamat jenkit käyvätkin siellä tekemässä ostoksensa. Tällä viikolla on tarkoitus lyöttäytyä mukaan, mutta tänään ei ainakaan pääse kun kesäflunssa iski, köh ja aivastus!
Niin, ja sunnuntaina kaikkiin Strasbourgin museoihin oli vapaa pääsy joten lähdimme yhdessä erään amerikkalaisen kurssikaverini kanssa kiertelemään niitä. Ehdimme käydä päivän aikana viidessä museossa, joista suosikkini oli ehdottomasti elsassilainen museo (tämän alueen nimi on siis Alsace). Muita kierrettyjä olivat Strasbourgin kaupungin museo, Rohanin palatsi, esittävän taiteen museo, arkeologinen museo ja eläintieteellinen museo.
Ranskan taitokin on jo vähän petraantunut; tänään osasin apteekissa asioida pelkästään ranskaksi kun piti käydä ostamassa lääkettä kurkkukipuun. En tosin muistanut että mikä on kaula ranskaksi niin siinä kohti meni elekieleksi, mutta muuten meni ihan nappiin, hyvä minä!
Au revoir, Sanna
Kehlissa on muuten kosmetiikka kiljoona kertaa halvempaa kuin Ranskassa tai Suomessa. DM:stä löytyy kolmen euron luomu-rasvoja ja -shampoita, Alverde-nimikkeellä.
VastaaPoista