keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

D-vitamiinin metsästyksessä

Helle hellii Pécsiä ja pécsiläisiä. Tai teknisesti kyseessä ei ole helle kun asteita on 'vain' 23, mutta ihanaa se on silti. Auringolla makoilun lisäksi kävin tänään ostamassa kesähameen ja vaihtamassa rahat Romaniaa varten. Moldovan leut vaihtuvat vasta Bucarestissa. 

Romanian leut ovat ehdottomassa kärjessä maailman kauneimpien rahojen listalla, siis ihan minun omalla, objektiivisella sellaisella. Sen lisäksi että setelit ovat kauniin värisiä kukkineen, niissä on päräyttäviä, läpinäkyviä osia joita on ole ikinä ennen nähnyt minkään maan valuutassa. Tuleekohan noita käytettyä säästäväisemmin kun ovat kerran niin nättejä? Tuskin.


Moldovassa on uutisten mukaan menossa jonkinasteinen poliittinen kriisi, mutta vielä ei ainakaan ole kehotettu olemaan menemättä sinne joten nokka on edelleen tiukasti kohti Chisinauta. Järki tietysti täytyy pitää päässä, mutta siitähän mulla ei koskaan ole puutetta, heh... 

Suomi-presentaatio kokee tänään ylösnousemuksen (pääsiäisaika, heh.) kun näytän sen viime torstaina reissussa olleille dormilaisille. Onhan se nyt kauheeta jos jäävät siitä paitsi... Lisäksi lupasin paistaa köyhiä ritareita, nam nam. 

Videota ei ainakaan YouTubeen valitettavasti saada jakoon, koska se sisältää tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Hitto. Paljastettakoon, että videossa on muun muassa pätkä Armin ja Dannyn 'Love you tender'-videosta, joten siitä kiikastaa. Eli jos joku tietää jonkun jakelukanavan minne sen voisi lykätä ilman ongelmia niin mulle voi kertoa, meillä on ideat jo vähän vähissä valitettavasti.

Viszlat, Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti