Jos joku on miettinyt jostain hassusta syystä että mistä se vihreä raita tulee Unkarin lippuun, niin se ei johdu ainakaan ympäristön arvostuksesta. Sydäntä nimittäin välillä kylmää, miten täällä ei kierrätys ynnä muu maapalloystävällinen toiminta oikein pelitä.
Esimerkiksi ihan sellainen perusjuttu kuin pullojen palautus kauppaan ei kuulu täällä ollenkaan toimintakulttuuriin, vaan niin muovi- kuin lasipullotkin, samoin kuin tölkit, laitetaan surutta samaan roskikseen muiden törkyjen kanssa. Kuulemma kaupoissa periaatteessa jonkinlainen systeemi on, mutta ei automaatin kautta niinkuin Suomessa. Pitää kuulemma etsiä myyjä ja mennä asioimaan kaupan takahuoneeseen, jossa kirjoitetaan asiasta kuitti joka viedään sitten kassalle. Pitää varmaan joku kerta piruuttaan kokeilla käytännössä. No, tasapuolisuuden nimissä sanottakoon että käsittääkseni tämä homma ei oikein Pohjois-Maiden ulkopuolella tahdo toimia muuallakaan.
Roskiksia löytyy meidänkin asuntolasta tasan yhdenlaisia eli sekajäteastioita. Yllä olevassa kuvassa keittiön lajittelupolitiikkaa: siellä on porkkanankuoret, muovirasiat ja pyyhe (ei näy kuvassa kunnolla) sulassa sovussa. Tämä pönttö löytyy vaihtarikerroksen keittiöstä, mutta kun täällä ei oikeasti ole minkäänlaista lajittelua niin eipä siinä mitään voi.
Valoja täällä on ilmeisesti pidettävä koko ajan päällä, ja tästä olen kuullut unkarilaisten itsensäkin itseään soimaavan. Keskellä päivää kauniissa luonnonvalossa kylpevään luokkahuoneeseenkin on pakko läimästä ne kaameat loisteputkivalot päälle, ihan vaan kun niin voi tehdä.
Ihan oma asiansa on sitten rakennusten lämmitys. Budapestissa WestEndin kauppakeskuksessa oli Venäjän maakaasubolemiikin aikaan lappun, jossa valiteltiin kun ei pystytty vähäisen energiansaannin takia pitämään yllä 26 asteen sisälämpötilaa. Siis kahdenkymmenenkuuden! Kuka hullu edes haluaa käydä kiertelemässä kauppakeskuksessa jossa vallitsee tuollainen trooppinen ilmasto? Nyt siellä on taas palattu tähän 'normaaliin' lämpötilaan, valitettavasti.
Viszlat, Sanna
PS. Se vihreä palkki lipussa tarkoittaa muuten toivoa. Toivotaan nyt että täälläkin herätään ympäristöasioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti