torstai 26. maaliskuuta 2009

"You can only go to Szeged once in a lifetime"

Meinasin muka viettää viikonlopun sivistyneesti dormilla kouluhommia vääntäen, mutta ketut... Taas minut oli ihan liian helppo puhua ympäri ja olen nyt siis lähdössä Erasmus-porukalla huomenna yhden yön pikareissulle Szegetin kaupunkiin. Pitää varmaan tutustua tonttiin vähän ennen lähtöä, nyt tiedän siitä tasan sen mitä näiltä hellanteltuilta kuulin eli että siellä on salamimuseo. Mutta hauska reissu varmaan silti tiedossa. 

Tietty se joitain paineita aiheuttaa kun niitä kouluhommia todellakin olisi, mutta eiköhän näistä jäätävällä organisoinnilla selvitä. Äsken väänsin tunnissa aineen aiheesta "Mercedes-Benzin Alabaman osasto". Siis ihan aikuisten oikeasti. Tiistaiksi pitäisi tehdä yksi esitelmä valmiiksi ja maanantaina olisi taas yksi pikkutentti, mutta koitan nyt taas muistuttaa itseäni että vaihdossa pitää tehdä muutakin kuin istua nenä kirjassa.

Menin vielä lupaamaan että voin kirjoittaa yliopiston lehteen aiheesta julkinen liikenne Pécsissä. Teimme jutun siis yhteistyönä toisen suomalaisen Erasmuksen kanssa, ja työnjakona on se, että minä kerron ne huonot puolet ja se toinen sitten ne hyvät. Sehän on aina miellyttävä nakki rueta haukkumaan ihan mitä vaan aspektia maasta, jossa on vieraana. Yritin siis olla oikein diplomaattinen, tyyliin "oishan se kiva jos ne lasten vaunut ja pyörätuolitkin saisi sinne bussiin ja jos ne aikataulut olis sellaisia että niistä ottaisi tällainen yksinkertainen vaihto-oppilas jotain selvää...". Tänään mennään ottamaan kuvat tuota juttua varten, pitää siis kohta rueta laittamaan tukkaa, heh heh. 

Latailin tänään uutta, upeaa, suomalaista musiikkia, elikkäs PMMP:n tuoreen levyn. Ah ihanaa :)

Viszlat, Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti