keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Harmaan ankeeta, armaan hankeeta

Parina päivänä on täällä Pécsissä ollut todella masentava ilma, mikä on toisaalta ollut kouluhommien hoidolle varsin otollista aikaa. Olen saanut muutaman rästissä roikkuneen ikävyyden hoidettua, kuten lopultakin maksanut Kelalle ne helkkarin "ylimääräiset" opintotuet. Lisäksi sain vihdoinkin muokattua opintosuunnitelmani vastaamaan tätä nykyistä tilannetta. En siis pystynytkään suorittamaan aikomiani rahoituksen kursseja täällä, joten päätin lennosta vaihtaa yhden sivuaineeni kansainväliseen liiketoimintaan, jonka kursseja siis täällä luen. Muuten kun menee niiden opintopisteet täysin harakoille.

Johtamisen opettaja Mrs. Vitai kertoi tänään, että sille kesäksi suunnitellulle harjoittelukurssille ei otetakaan ilmaiseksi kansainvälisiä opiskelijoita, joten sekin jää sitten väliin, ja se kyllä ihan tosissaan korpeaa. Ehdin nimittäin jo innostua siitä... No eipä mahda mitään. Käytännössä se vain tarkoittaa että mulla on enemmän aikaa matkustella kesällä, Suomeen kun en ole palaamassa ennen heinä-elokuuta kuitenkaan koska kämppä on alivuokralaisella elokuun puoleenväliin asti. Mielessä vilisevät jo Bulgaria, Montenegro, Albania ja Makedonia. 

Eilen poltin hermoni strategisen henkilöstöjohtamisen kurssilla. Eräs ujonpuoleinen saksalainen vaihtarityttö oli pitämässä esitelmää, ja hänen piti lausua tästä syystä muutamia unkarilaisia nimiä. Se kun ei ihan nappiin mennyt, niin heti alkoi hirveä tirskunta ja huutelu yleisöstä. Kummallisinta oli, että myös arvon herra professori oli mukana kikattelemassa! 

Minulla meinasi suoni napsahtaa ärsytyksestä, ja kun esitelmän jälkeen oli sana vapaa, minun piti tietenkin päästä purkamaan ärsytystäni ja kerroin, miten tökeröä ja epäkunnioittavaa sellainen huutelu mielestäni on. Professori ja takanani istuneet kikattelijat olivat tietysti eri mieltä, ja professori oli sitä mieltä että "tämä on kansainvälinen kurssi ja tämä kuuluu unkarilaiseen kulttuuriin, opitte tässä nyt unkarilaista kulttuuria jne". Ja minä olin taas että mitä h-vettiä, jos tässä on tarkoitus oppia muista kulttureista niin tajutkaa nyt että muihin kulttuureihin tuollainen huutelu ei toimi ja siksi se tuntuu todella typerälle, varsinkin kun se häiritsi esitelmää todella pahasti. 

Että sellasta.

Viszlat, Sanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti