Aika menee täällä todella äkkiä, tänään on taas torstai vaikka vasta edellisestä viikonlopusta synttärieneen selvittiin. Ja tänäänhän meillä alkaa viikonloppu, koska perjantaisin ei tiedekunnassamme järjestetä luentoja, mikä ei ihan liikaa haittaa...Torstaisiin traditioihin ei Erasmus-yhteisössämme suinkaan kuulu hernekeiton syöntiä, vaan eri maiden esittäytymisiä, illallinen läheisessä ravintolassa ja lopuksi bileet. Tänään vuorossa ovat korealaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset. Korealaiset tekivät äsken keittiössä sushia jota on kuulemma illalla tarjolla, nam!
Lauantaille olemme kämppikseni kanssa järjestämässä Johnny Cash-teemabileitä. Koko homma lähti alunperin liikkeelle sisäpiirin vitsinä, kun huomasimme, että molemmat tykkäämme kyseisen artistin tuotannosta. No, lopulta päätimme että kyllähän me sitten ne bileet järjestetään! Tarkoitus olisi alun perin ollut katsoa myös Walk the line-elokuva ennen biletysosuutta, mutta koska emme saa projektoria lainaksi niin se jää valitettavasti pois.
Suuren periaatteellisen keskustelun jouduimme saksalaisen kämppikseni kanssa käymään siitä, että miten kustannamme tarjoilut kyseisiin kemuihin. Heillä on kuulemma tapana, että vieraat a) tuovat itse nyyttäriperiaatteella vähintäänkin nestepitoiset tarjoilut tai b) antavat isännälle rahaa tarjoiluja vastaan. Minä olin että mitä helkkaria, jos me sinne on vieraita kutsuttu niin kyllä meidän pitää niitä myös kestitä! Lopulta kompromissi oli se että kumpikin osti pussin sipsejä ja jonkin verran juotavaa tarjolle, jos joku tarvitsee enemmän niin tuokoon omat kaljansa.
Eikä tämä viikonloppu nyt ihan pelkäksi biletykseksi mene, sillä minulla on maanantaina globaalin markkinoinnin luennolla 40 minuutin esitelmä aiheista Irlanti ja teollinen markkinointi latinalaisessa Amerikassa. Että sitä viimeistellessä ja harjoitellessa hurahtaa osa ajasta.
Viszlat, Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti