Perjantaina kävimme kielikurssiryhmän kanssa katsomassa Debrecenin filharmonisen orkesterin konserttia. Oli oikein mukava ilta! Orkesteri oli ainakin näin maallikon korvin oikein ammattitaitoinen ja samalla esiintynyt tanssiryhmä antoi illalla aavistuksen viihteellisemmän sävyn. Kokemus oli varsin erilainen kuin ne harvat klassisen musiikin konsertit joita olen Suomessa käynyt katsomassa – esityksessä oli mukana myös huumoria, sillä kapellimestari ja illan juontaja kertoilivat hauskoja juttuja teosten välillä. Tai näin ainakin päättelimme muun yleisön reaktioista, sillä omalla kielitaidolla ei vielä pysynyt mukana.
Lauantaina starttasimme aikaisin aamulla ekskursiolle kohti itärajaa. Ensimmäiseksi hörpimme aamukahvit Újfehértó-nimisessä kylässä (joo, nämä paikannimet ovat aivan loistavia). Matka jatkui kohti Szalbolcsin linnoitukselle, joka on enemmänkin keskimääräistä rakennetumman näköisistä kukkuloista koostuva ”kuoppa”. Mikä on kyllä ihan loogista, koska kyseiset muodostelmat ovat ensimmäisten unkarilaisten noin 1000 vuotta sitten rakentamia. Kesäyliopiston rehtori tarjosi meille myös lämmittävät palinka-hörpyt, joten jaksoimme sitten kuunnella esitelmän loppuun asti hangessa seisoen.
Seuraavaksi vierailimme Bodrogkerestúrissa moottoripyörämuseossa, jota paikallinen moottoripyöräintoilija pyörittää harrastuksenaan. Paikasta teki erityisen mielenkiintoisen se, että omistaja oli kerännyt myös kokoelman neuvosto-propagandaa, joka liittyikin läheisesti unkarilaisen moottoripyöräteollisuuden historiaan.
Tokajissa vierailimme paikallisessa synagogassa, joka oli toisen maailmansodan aikana tuhotun alkuperäisen kopio ja toimii nykyään kulttuurikeskuksena. Sattuneesta syystä kun juutalaisia ei nykyisin enää pahemmin alueella asustele. Tämän jälkeen söimme mysteerilounasta paikallisessa ravintolassa. Alkupala paljastui monnikeitoksi ja pääruoan nimeä en nyt muista, mutta se koostui kuitenkin perunakökkeröisistä paistetun ihran ja jogurttikastikkeen kera. Ruoka oli todella hyvää, vaikka kuulostaakin vähän jännittävälle.
Tokajin kylä oli oikein hurmaava, vaikka näin sesongin ulkopuolella olikin ihan kuollut paikka. Saimme kuitenkin vierailtua paikallisessa museossa, johon oli tallennettu muun muassa alueen viinituotannon historiasta kertovaa kamaa. Erdöbényessä vierailimme viinitynnyripajalla, joka on yksi maailman tärkeimmistä viinitynnyrien tuottajista. Omistaja esitteli meille muutamia työvaiheita ja vei meidät sitten firman kellariin juomaan oman talon kirsikkasherryä, joka olikin ihan uskomattoman hyvää. Monelle kurssilaiselle upposi viitisen lasia siltä seisomalta, joten matka kohti illallista alkoi hilpeissä tunnelmissa.
Illallisemme oli niin sanotusti unkarilainen, eli söimme kylmiä paikallisia erikoisuuksia Bodrogkeresztúrissa sijaitsevan Bocskain viinitilan kellarissa. Ruoka oli oikein hyvää kylmiä ihrapaloja lukuun ottamatta, ja viinien testailu oikein mukavaa hommaa. Maistoimme neljää erilaista valkoviiniä, joista ensimmäinen oli tuore viini, kaksi keskimmäistä jo vähän kypsempiä ja viimeinen makea jälkiruokaviini. Ostimme myös mukaan pari pulloa matkamuistoksi, vaikka jälkiruokaviini ei ollutkaan lähelläkään viinitynnyripaikan kellarissa nautitun sherryn tasoa.
Paluumatkalla lauloimme reippaasti yhteislauluna muun muassa unkarilaisia lastenlauluja, ABBA:a ja eri maiden kansallislauluja – tietysti siis myös Maamme-laulun. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut reissu!
Cheers, Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti