Viides päivä kielikurssista on nyt takanapäin. Tiistaina oli ryhmällemme järjestetty vähän kevyempää ohjelmaa; katsoimme unkarilaisen Pánik-elokuvan. Ihan hauska pätkä, ei mitään elämää suurempaa mutta minua ainakin nauratti. Unkarilaisista elokuvista puheen ollen, suosittelen lämpimästi Children of glory-nimellä kulkevaa elokuvaa, joka kertoo Unkarin taistelusta Neuvostoliiton tyrannian alla. Oli ihan todella hyvä! Opin siitä tuolloin köszönömistä (kiitos) ja jó napot:ista (hyvää päivää) koostuneen sanavarastoni täydennykseksi kolmannen ilmaisun rúskik háza, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa "ryssät kotiin". Erittäin käyttökelpoinen siis.
Toissa päivänä kävin sitten tutustumassa neuvostoajan jäänteisiin unkarilaisen byrokratian muodossa. Pyykkikasan paisuessa päätin käydä pesemässä vaatteita toisessa rakennuksessa sijaitsevassa pesutuvassa, koska näin minun oli käsketty toimia. Tapahtui seuraavaa.
Unkarilaisissa opiskelija-asuntoloissa (ainakin täällä Debrecenissä) on tapana, että alakerrassa respa päivystää 24/7 ja edes oman kämpän avainta ei saa säilyttää, vaan se on aina jätettävä respalle. Menin siis kyseisen talon respaan selvittämään, että nyt olisi pyykinpseun aika, ja saisinkos maksaa siitä pyydetyt 170 forinttia (n. 60 centtiä) sekä ottaa pyykkituvan avaimen? Respassa oli onneksi englantia puhuva henkilö paikalla (mikä ei ole täällä itsestäänselvyys) ja hän selitti m inulle, että koska en asu kyseisessä talossa, en voisi siellä pyykkiä pestä. Selvä...
Onneksi respalle valkesi, että olen paikallisen kesäyliopiston järjestämällä kielikurssilla, ja hän sitten päätti soittaa kesäyliopiston rehtorille (!) ja selvittää asiaa hänen kanssaan. Puhelu kestikin sitten 10 minuuttia, ja lopulta rehtori ja respa tulivat siihen tulokseen että voin käyttää pesutupaa 600 forintin (noin 2,5€) maksua vastaan, kun kerran olin jo siellä. Koska pyykkiä nyt oli jonkun verran, niin ajattelin että ihan sama, antaa mennä ja itketään sitten myöhemmin.
Asiahan ei tietenkään ollut niin yksinkertainen. Minun piti luovuttaa respalle pesun ajaksi ajokorttini (koska muutenhan olisin tietty pöllinyt pesutuvan avaimen, joo tottakai), joka minulla luojan kiitos oli mukana. Lisäksi he halusivat koko kotiosoitteeni paperille, ja minun piti allekirjoittaa joitain tärkeän näköisiä lappusia, jotka todistivat että olen todellakin maksanut sen saakelin pyykkitupamaksun. Lopulta pääsin pesemään pyykkini, onneksi.
Pyykkituvassa ei tietenkään ollut kuivausrumpua vaikka minulle oli niin luvattu, joten kämpällä jouduin improvisoimaan ja kämppiksieni riemuksi valtasin yhden kaapin vaatteiden kuivatusta varten ja ripustin pyykkini sinne henkareille kuivumaan ja jätin ovet auki. Että näin toimii elämä täällä Unkarinmaalla.
Eilen kahvitauolta luennolle palatessa ulkona satoi räntää, ja etelämpää tulevat kurssikaverini riemastuivat, kun heidän mielestään siellä satoi lunta. Minun oli tietenkin pakko korjata että ei helkkari tämä mitään lunta ole, vaan räntää! No nyt siellä oikeasti sataa lunta joten eräskin kiinasta tullut tyttö näkee omien sanojensa mukaan elämänsä ensimmäistä kertaa lumisateen :)
Viimeisenä juttuna kerron hassun yksityiskohdan, joka ranskalaisen kämppikseni mukaan yhdistää pohjoismaalaisia: pakkomielle ostaa hassuja mukeja. Asuntolassamme ei ole talon puolesta astioita, joten ostimme tänne muutamia kippoja itse. Minä halusin ehdottomasti valita kaupan rumimma, vaaleanpunaiset ja -siniset, leivosten kuvilla koristellut mukit. Samanlaisia taipumuksia on kuulemma ollut muillakin hänen tuntemillaan ruotsalaisilla ja suomalaisilla ihmisillä. Hassua mutta varmaan ihan totta.
Cheers, Sanna
PS: Tänään kävimme Debrecenin filharmonisen orkesterin konsertissa ja huomenna suuntaamme ekskursiolle – näistä lisää seuraavassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti