Bratislavan pikavisiitti

Tänään matkasin pikaiselle pyrähdykselle Slovakian pääkaupunkiin, Bratislavaan. Kuvia matkalta voi katsella seuraavan linkin kautta:

http://www.facebook.com/album.php?aid=55977&l=279a5&id=709858278

Matka taittui mukavasti junalla eikä kestänyt kuin vajaat kolme tuntia.Perillä odotti ensimmäinen yllätys, sillä Bratislavan päärautatieasema oli iahn uskomattoman sekava ja pieni, en olisi moista ikinä uskonut maan pääkaupungin rautatieasemaksi jos en olisi omin silmin nähnyt. Hetki meni, ennen kuni löysin ratikkapysäkin, ja siellä odotti seuraava yllätys: hinnat lippukoneessa oli ilmoitettu euroissa. Ja minä kun olin vaihtanut matkaa varten rahat eilen Budapestissä...

Aloin hämärästiu muistaa, että kielikurssin tervetuliaisillallisella olin slovakialaisen vaihto-oppilaan kanssa puhunut siitä, miten heille oli tullut euro vuoden vaihteessa. No, minä olin tämän onnellisesti unohtanut. Onneksi mukana oli sen verran euroja että sain hostellin maksettua. Slovakian kruunut kun eivät ole enää tammikuun 6. päivän jälkeen käyneet maksuvälineenä! Siinä pankissa jonottaessani sitten mietin, että olisi se rahanvaihtamon mamma voinut tästä ehkä mulle mainita ennen kuin ne kruunut mulle antoi. Argh argh.

Tämän jälkeen alko mennä vähän paremmin. Bratislavan vanha kaupunki on oikein viehättävä,vaikka tänään olikin todella kurja sää ulkona kävelyyn, tuulista ja räntäistä. Sain kuitenkin etsittyä pakollisen Watcherman-patsaan sekä katseltua kauniita taloja, ennen kuin suuntasin yhteen keskustan lukuisista, kuuluisista kahviloista. Hintataso on täällä kovempi kuin Unkarissa, cappucino maksoi reilut kaksi euroa. Uskon euron hiissaavan hintatasoa täälläkin vielä ylöspäin. 

Päivän sivistysannoksen hankin Slovakian kansallisesta taidemuseosta, joka oli melko tyhjillään, joten sain kierrellä vain lukuisat vahtimestarit seuranani. heillä on täällä sellainen jännittävä tyyli, että odotetaan käytävällä kunnes yleisön edustaja puikahtaa johonkin huoneeseen taidetta katselemaan ja jäädään sitten ovelle kyyläämään, siis todella tuijottamaan, kyseistä käyskentelijää. Kaikesta huolimatta ihan kiinnostava paikka. 

Bratislavan hostellini ei ole lähellekään yhtä kiva kuin Budapestin Home Made Hostel, vaan jotenkin kolkko ja laitosmainen. Onneksi täällä tulee vietettyä vain yksi yö.

Viszlat, Sanna

Budapestin kuvia

Alla olevan linkin kautta pääsee tarkastelemaan Budapestissä ottamiani kuvia, vaikka ei Facebookia omistaisikaan.

http://www.facebook.com/album.php?aid=55168&l=41def&id=709858278

Forinteista vielä

Tänään satoi vettä, enkä koko päivänä saanut kummempia aikaan kuin junalipun hankkimisen ja rahan vaihtamisen Bratislavaa varten sekä muiden tylsien käytännön asioiden hoitoa. Ajattelin siis tämän päivän tilityksenä kertoilla vähän esimerkkejä Unkarin hintatasosta. Suluissa euromuunnos.

-joukkoliikennelippu noin 280ft (1,00)

-kakkupala ja kahvi kahvilassa 485ft (1,70)

-ravintolalounas (annos listalta, juoma ja kahvi) 1500ft (5,30)

-menopaluulippu junalla Bratislavaan 4300ft (15,10)

-postikortti 70ft (0,24)

-Gintonic 450ft (1,60)

-taksimatka (n. 3 km, lauantaiyö) 1200ft kolmelta hengeltä (4,20)

...noin niinkuin esimerkiksi. Toki varsinkin baareissa ja ravintoloissa saa paljon enemmänkin rahaa menemään, mutta tällaisia summia olen itse maksanut kun on tullut suosittua nuorille suunnattuja paikkoja ja erityisesti vältettyä turistipyydyksiä. Budapestin pääostoskadulla vähän hymyilytti kun baarin edessä oikein mainostettiin "halpaa" olutta, 1000ft tuopilta... No onhan se Suomen mittapuussa ehkä halpaa mutta täällä se yleensä maksaa puolet vähemmän. 

Postikortit on mulla edelleen lähettämättä, vaikka ne jo Wienistä ostin, anteeksipyynnöt siis niitä odottaneille! Kyllä mä vielä joku päivä saan aikaiseksi, ihan tosi!

Viszlat, Sanna

Hostellielämän riemuja ja holokaustin kauhuja

Viime yönä kävi useammin kuin kerran mielessä ajatus, että ehkä hotellimajoituksesta kannattaa maksaa... Samassa huoneessa asuvat bilehileteinit nimittäin järjestivät kohtuullisen älämölöshown baarista palatessaan. Olemme saksalaisen kielikurssikaverini kanssa molemmat vähän nuhassa, joten uni olisi kyllä maistunut, mutta pyydettäessä porukan desibelitaso vain laski eikä ovesta edetakaisin ramppaaminen loppunut. Jos sama toistuu tänä yönä niin saan teinit oppivat varmaan iha uusia, suomalaisia kirosanoja. Murr.

Hostelli on muuten ollut ihan loistava. Paikka on melko pieni ja boheemi, ihan erilainen kuin jotkut laitosmaiset suurhostellit joita vierastan. Tänä iltana omistaja kokkaa meille unkarilaisen illallisen, nam! 

Tänään vierailin juutalaisvainojen uhreille omistetussa museossa, Holocaust memorialissa. Paikka oli todella liikuttava, varsinkin kun paikalla ei itseni lisäksi ollut kuin kaksi tätiä. Museo oli todella hyvin järjestetty, melko peini mutta sitäkin vaikuttavampi paikka. Suosittelen kaikille pysähtymistä täällä Budapestin matkalla.

Iltapäivällä söimme sitten porukalla lounasta kielikurssilla mukana olleen italialaistytön kämpällä. Kumma juttu, miten italialaisten laittama pasta maistuu jotenkin aidommalle vaikka kastike oli samaa Barillaa mitä Suomestakin saa.

Vielä huomisen vietän täällä, torstaina päräytän yhdeksi yöksi Bratislavaan ja tapaan siellä perjantaina samaan yliopistoon opiskelemaan tulevan, kielikurssilla tapaamani ranskalaistytön kanssa. Samana päivänä suuntaamme sitten takaisin Budapestiin ja edelleen kohti Pécsiä. Jännää!

Viszlat, Sanna

"I hate my money"

En ole vieläkään tottunut käyttämään forintteja, vaikka nyt on takana jo reilut pari viikkoa Unkarissa. Parin nyrkkisäännön avulla olen selvinnyt: 1000 forinttia on vajaat 5 euroa, 10 000 noin 40 euroa ja 20 000 noin 80 euroa. Pankkiautomaateilta tulee nostettua yleensä juuri tuo 20 000 tai enemmän kerralla, koska vieraan pankin kautta asiointi ei ole ihan ilmaista ja yritän minimoida palvelumaksuja. 

Mutta mutta. Pankkiautomaatti todellakin sitten sylkee rahat ulos 20 000 forintin seteleinä, joiden käyttö on monissa liikkeissä ja esimerkiksi Budapestissä automaatista metrolippua ostaessa mahdotonta. Tänään yritin kyseisellä lappusella maksaa kaupassa vesipullon ja patteripaketin, johon sain vastaukseksi pään pyörittelyä ja unkarinkielisen puhetulvan. Eli ei onnistunut. Kassa oli kuitenkin keskivertoa palvelualttiimpi ja särki setelin kahteen 10 000 forintin seteliin, joiden kanssa toimiminen on paljon helpompaa. 

Kielikurssiporukkani hajaantui tänään osan etsiessä kämppää ja muutamien jatkaessa matkaa, joten päätin tutkia kaupunkia omin päin. Ensimmäisenä vierailin Budapestin suuressa kauppahallissa, joka on todellakin suuri. Ensimmäinen kerros, joka on keskiverto-Prisman kokoinen, on täynnä vihannes-, liha- ja leipäkauppoja. Toinen kerros on puolestaan pyhitetty pitsiliinoille ja muulle turistikrääsälle, mutta siellä kävely oli paljon miellyttävämpää kuin jossain Mustanmäen torilla koska myyjät eivät revi hihasta ja tyrkytä tuotteitaan väkisin. Pohjakerroksessa on vielä Match-ketjun ruokakauppa, jossa ei olekaan mitään kiinnostavaa. Suosittelen kauppahallia kaikille Budapestin kävijöille. Osta leipäkojusta vaikka juustorinkilä ja istu katselemaan ihmisvilinää ja kaunista rakennusta!

Toista ääripäätä törsäyksen osalta Budapestissa edustaa Westendin massiivinen kauppakeskus. Nuygatin rautatieaseman vieressä sijaitsevassa tavarataivaassa on hämmentävät 400 kauppaa, ja jos keskukseen haluaa tutustua kunnolla, kannattaa varata koko päivä ja mielellään välttää lauantaita. Maanantaina keskipäivällä oli nimittäin jo ruuhkaista. Minulle riitti tunnin pistäytyminen ja sitten oli pakko päästä ulos kyseisestä kompleksista.

Szia, Sanna

Linkki Debrecenin kuviin

http://www.facebook.com/album.php?aid=53614&l=dd15c&id=709858278

Yllä olevan linkin kautta pääsee tarkastelemaan Facebookissa olevia reissukuviani, vaikka ei profiilia omistaisikaan.

Unkari lautasella

Unkarin ruokakulttuuriin on nyt tullut jo jonkun aikaa tutustuttua, ja tässä muutamia, erittäim subjektiivisia arvioita aiheesta.

Unkarilaiset tankkaavat lounasaikaan. Yleinen tapa on, että ennen varsinaista ruokaa syödään keitto joka saattaa olla hyvinkin tuhti. Pääruoka on yleensä lihaa ja sen lisäksi on iha yleistä tarjota kahta lisuketta (siis esimerkiksi perunaa JA riisiä). Vihannekset jätetään kaneille, paprikaa lukuunottamatta. Jälkiruoaksi on tarjolla kakkua, vanukasta, keksejä tai muuta vastaavaa.

Paikalliset rakastavat makeaa, suolaista ja rasvaista ruokaa. Omaa Pekka Puskaa ei selvästi ole maalle siunaantunut, vaan ruoka on todella epäterveellistä ja tuhtia. Makuyhdistelmät ovat välillä melko yllättäviä: yliopiston ruokalasta löytyy makeaa, siis todellakin sokerista bolognese-kastiketta pastan kanssa. Eilen hieraisin samaisessa paikassa silmiäni, kun lounaan pääruoaksi oli tarjolla leipävanukasta eli suomeksi puolikas limppu ja rusinoita vaniljakastikkeessa. Oli kuulemma hyvää, itse en maistanut vaan tyydyin perinteisempään tarjontaan eli lihaan ja perunoihin.

Opiskeluruokailuun liittyen on pakko mainita, että paikalliset yliopisto-opiskelijat pakenevat joka viikonloppu koteihinsa ja tuovat sieltä kaiken ruoan valmiina keitettyä makaroonia myöten ja kikkailevat niillä aina seuraavaan perjantaihin asti, kunnes palaavat taas kotia syötettäviksi. Sangen outoa.

Unkarilaiset rakastavat lihaa. Urbaanin legendan mukaan pienempään kaupunkiin eksynyt vegetaristituristi oli herättänyt tarjoilijassa voimakkaita tunteita. "Ai et muka syö lihaa? No mene sitten Romaniaan!" Valitettavasti liha on usein taikinoitua ja upporasvassa paistettua, jopa niin sanotusti paremmissakin paikoissa. Täällä tykätään jenkkihenkisestä pikaruoasta ja McDonald'sin kultaiset kaaret kohoavat lähes joka kylässä.

Ravintoloiden hintataso on jonkin verran Suomea matalampi, mutta kannattaa olla tarkkana. Esimerkiksi juomien hinnat ilmoitetaan ovelasti desilitroittain, ja kyyppari saattaa mielivaltaisesti päättää että montakos desiä punkkua sitten laitetaan. Siinä on sitten mukava tapella, kun englannin kielellä on välillä vaikea saada tahtoaan läpi.

Kaupoissa hinnat ovat kansainvälisten merkkien osalta Suomen tasolla, mutta paikallisia tuotteita saa jonkin verran halvemmalla. Leipä on hyvää, vaikka kotoisesta jälkiuunileivästä tai itse asiassa mistään pullaa tummemmasta on turha haaveilla. Omia suosikkejani unkarilaisista ruoista ovat tällä hetkellä kalakeitto ja unkarilaiset kaalikääryleet.

Cheers, Sanna

Debrecen, tuo Pustan Oulu

Ajattelin nyt hieman kuvailla tätä nykyistä olinpaikkaani, Debreceniä. Kyseessä on siis Unkarin toiseksi suurin kaupunki, jossa on asukkaita 200 000. Kaupungissa on yksi maan suurimmista yliopistoista, jossa minäkin nyt ainakin sijainnin puolesta opiskelen vielä perjantaihin asti.

Debrecen ei todellakaan ole matkailukaupunki. Mielenkiintoisia nähtävyyksiä ei ole, ellei huomioon oteta kaupungin ylpeyttä eli Nagytemplomia, suurkirkkoa. Kirkko ei tosin ole kovin suuri, ehkä perustuomiokirkon kokoinen. Kaupungissa järjestetään Unkarin itsenäisyyspäivänä (jota en nyt muista, mutta elokuussa se oli) suuri kukkaparaati, joka televisioidaan koko maahan.

Muuta ihmeellistä kaupungissa ei ole, eikä kaupunki oleellisesti poikkea katukuvaltaan esimerkiksi Oulusta. Sijainti keskellä Pustaa eli Unkarin suurta tasankoa tekevät tästä tärkeän risteypaikan ja esimerkiksi Tokaj ja muut viehättävät pikkukylät ovat mukavan lähellä.

Cheers, Sanna

PS: Teksti on lyhyt koska kirjoitan tätä yliopiston nettikahvilassa, joten ääkkösten teko on täyttä tuskaa. Unkarin 44 (!) aakkosen sekaan kun ei mahdu ä-kirjainta, ö kylläkin.

Tokajin ekskursio

Perjantaina kävimme kielikurssiryhmän kanssa katsomassa Debrecenin filharmonisen orkesterin konserttia. Oli oikein mukava ilta! Orkesteri oli ainakin näin maallikon korvin oikein ammattitaitoinen ja samalla esiintynyt tanssiryhmä antoi illalla aavistuksen viihteellisemmän sävyn. Kokemus oli varsin erilainen kuin ne harvat klassisen musiikin konsertit joita olen Suomessa käynyt katsomassa – esityksessä oli mukana myös huumoria, sillä kapellimestari ja illan juontaja kertoilivat hauskoja juttuja teosten välillä. Tai näin ainakin päättelimme muun yleisön reaktioista, sillä omalla kielitaidolla ei vielä pysynyt mukana.

Lauantaina starttasimme aikaisin aamulla ekskursiolle kohti itärajaa. Ensimmäiseksi hörpimme aamukahvit Újfehértó-nimisessä kylässä (joo, nämä paikannimet ovat aivan loistavia). Matka jatkui kohti Szalbolcsin linnoitukselle, joka on enemmänkin keskimääräistä rakennetumman näköisistä kukkuloista koostuva ”kuoppa”. Mikä on kyllä ihan loogista, koska kyseiset muodostelmat ovat ensimmäisten unkarilaisten noin 1000 vuotta sitten rakentamia. Kesäyliopiston rehtori tarjosi meille myös lämmittävät palinka-hörpyt, joten jaksoimme sitten kuunnella esitelmän loppuun asti hangessa seisoen.

Seuraavaksi vierailimme Bodrogkerestúrissa moottoripyörämuseossa, jota paikallinen moottoripyöräintoilija pyörittää harrastuksenaan. Paikasta teki erityisen mielenkiintoisen se, että omistaja oli kerännyt myös kokoelman neuvosto-propagandaa, joka liittyikin läheisesti unkarilaisen moottoripyöräteollisuuden historiaan.

Tokajissa vierailimme paikallisessa synagogassa, joka oli toisen maailmansodan aikana tuhotun alkuperäisen kopio ja toimii nykyään kulttuurikeskuksena. Sattuneesta syystä kun juutalaisia ei nykyisin enää pahemmin alueella asustele. Tämän jälkeen söimme mysteerilounasta paikallisessa ravintolassa. Alkupala paljastui monnikeitoksi ja pääruoan nimeä en nyt muista, mutta se koostui kuitenkin perunakökkeröisistä paistetun ihran ja jogurttikastikkeen kera. Ruoka oli todella hyvää, vaikka kuulostaakin vähän jännittävälle.

Tokajin kylä oli oikein hurmaava, vaikka näin sesongin ulkopuolella olikin ihan kuollut paikka. Saimme kuitenkin vierailtua paikallisessa museossa, johon oli tallennettu muun muassa alueen viinituotannon historiasta kertovaa kamaa. Erdöbényessä vierailimme viinitynnyripajalla, joka on yksi maailman tärkeimmistä viinitynnyrien tuottajista. Omistaja esitteli meille muutamia työvaiheita ja vei meidät sitten firman kellariin juomaan oman talon kirsikkasherryä, joka olikin ihan uskomattoman hyvää. Monelle kurssilaiselle upposi viitisen lasia siltä seisomalta, joten matka kohti illallista alkoi hilpeissä tunnelmissa.

Illallisemme oli niin sanotusti unkarilainen, eli söimme kylmiä paikallisia erikoisuuksia Bodrogkeresztúrissa sijaitsevan Bocskain viinitilan kellarissa. Ruoka oli oikein hyvää kylmiä ihrapaloja lukuun ottamatta, ja viinien testailu oikein mukavaa hommaa. Maistoimme neljää erilaista valkoviiniä, joista ensimmäinen oli tuore viini, kaksi keskimmäistä jo vähän kypsempiä ja viimeinen makea jälkiruokaviini. Ostimme myös mukaan pari pulloa matkamuistoksi, vaikka jälkiruokaviini ei ollutkaan lähelläkään viinitynnyripaikan kellarissa nautitun sherryn tasoa.

Paluumatkalla lauloimme reippaasti yhteislauluna muun muassa unkarilaisia lastenlauluja, ABBA:a ja eri maiden kansallislauluja – tietysti siis myös Maamme-laulun. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut reissu!

Cheers, Sanna

Pilkun viilausta unkarilaisittain

Viides päivä kielikurssista on nyt takanapäin. Tiistaina oli ryhmällemme järjestetty vähän kevyempää ohjelmaa; katsoimme unkarilaisen Pánik-elokuvan. Ihan hauska pätkä, ei mitään elämää suurempaa mutta minua ainakin nauratti. Unkarilaisista elokuvista puheen ollen, suosittelen lämpimästi Children of glory-nimellä kulkevaa elokuvaa, joka kertoo Unkarin taistelusta Neuvostoliiton tyrannian alla. Oli ihan todella hyvä! Opin siitä tuolloin köszönömistä (kiitos) ja jó napot:ista (hyvää päivää) koostuneen sanavarastoni täydennykseksi kolmannen ilmaisun rúskik háza, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa "ryssät kotiin". Erittäin käyttökelpoinen siis. 

 

Toissa päivänä kävin sitten tutustumassa neuvostoajan jäänteisiin unkarilaisen byrokratian muodossa. Pyykkikasan paisuessa päätin käydä pesemässä vaatteita toisessa rakennuksessa sijaitsevassa pesutuvassa, koska näin minun oli käsketty toimia. Tapahtui seuraavaa.

 

Unkarilaisissa opiskelija-asuntoloissa (ainakin täällä Debrecenissä) on tapana, että alakerrassa respa päivystää 24/7 ja edes oman kämpän avainta ei saa säilyttää, vaan se on aina jätettävä respalle. Menin siis kyseisen talon respaan selvittämään, että nyt olisi pyykinpseun aika, ja saisinkos maksaa siitä pyydetyt 170 forinttia (n. 60 centtiä) sekä ottaa pyykkituvan avaimen? Respassa oli onneksi englantia puhuva henkilö paikalla (mikä ei ole täällä itsestäänselvyys) ja hän selitti m inulle, että koska en asu kyseisessä talossa, en voisi siellä pyykkiä pestä. Selvä... 

 

Onneksi respalle valkesi, että olen paikallisen kesäyliopiston järjestämällä kielikurssilla, ja hän sitten päätti soittaa kesäyliopiston rehtorille (!) ja selvittää asiaa hänen kanssaan. Puhelu kestikin sitten 10 minuuttia, ja lopulta rehtori ja respa tulivat siihen tulokseen että voin käyttää pesutupaa 600 forintin (noin 2,5€) maksua vastaan, kun kerran olin  jo siellä. Koska pyykkiä nyt oli jonkun verran, niin ajattelin että ihan sama, antaa mennä ja itketään sitten myöhemmin.

 

Asiahan ei tietenkään ollut niin yksinkertainen. Minun piti luovuttaa respalle pesun ajaksi ajokorttini (koska muutenhan olisin tietty pöllinyt pesutuvan avaimen, joo tottakai), joka minulla luojan kiitos oli mukana. Lisäksi he halusivat koko kotiosoitteeni paperille, ja minun piti allekirjoittaa joitain tärkeän näköisiä lappusia, jotka todistivat että olen todellakin maksanut sen saakelin pyykkitupamaksun. Lopulta pääsin pesemään pyykkini, onneksi. 

 

Pyykkituvassa ei tietenkään ollut kuivausrumpua vaikka minulle oli niin luvattu, joten kämpällä jouduin improvisoimaan ja kämppiksieni riemuksi valtasin yhden kaapin vaatteiden kuivatusta varten ja ripustin pyykkini sinne henkareille kuivumaan ja jätin ovet auki. Että näin toimii elämä täällä Unkarinmaalla.

 

Eilen kahvitauolta luennolle palatessa ulkona satoi räntää, ja etelämpää tulevat kurssikaverini riemastuivat, kun heidän mielestään siellä satoi lunta. Minun oli tietenkin pakko korjata että ei helkkari tämä mitään lunta ole, vaan räntää! No nyt siellä oikeasti sataa lunta joten eräskin kiinasta tullut tyttö näkee omien sanojensa mukaan elämänsä ensimmäistä kertaa lumisateen :)

 

Viimeisenä juttuna kerron hassun yksityiskohdan, joka ranskalaisen kämppikseni mukaan yhdistää pohjoismaalaisia: pakkomielle ostaa hassuja mukeja. Asuntolassamme ei ole talon puolesta astioita, joten ostimme tänne muutamia kippoja itse. Minä halusin ehdottomasti valita kaupan rumimma, vaaleanpunaiset ja -siniset, leivosten kuvilla koristellut mukit. Samanlaisia taipumuksia on kuulemma ollut muillakin hänen tuntemillaan ruotsalaisilla ja suomalaisilla ihmisillä. Hassua mutta varmaan ihan totta.

 

Cheers, Sanna

 

PS: Tänään kävimme Debrecenin filharmonisen orkesterin konsertissa ja huomenna suuntaamme ekskursiolle – näistä lisää seuraavassa postauksessa.

Kedres megegészségesedésünke!

Debrecenin kielikurssi on alkanut mukavasti. Asustelen paikallisessa opiskelija-asuntolassa samassa huoneessa italialaisen ja ranskalaisen tytön kanssa ja hyvin ollaan tultu toimeen. Välillä kielimuuri vaan tulee vastaan, mutta muuten olen ollut oikein tyytyväinen kämppiksiini. Äsken kävin ranskalaisen tytön kanssa paikallisessa Prisman kokoisessa Tescossa ostoksilla ja tietty eksyttiin matkalla, joten sormet sinertävinä oli tietysti pakko mennä kahville toipumaan tuskaisesta reissusta.

Eilen illalla oli kielikurssin tervetuliaisillallinen, joilla oli ensin ohjelmassa paikallisten lasten esittämää laulu- ja kansantanssitaidetta. Unkarilaisilla lapsilla on ilmeisen terveet keuhkot. Sen jälkeen syötiin unkarilaisia ruokia ja nostettiin pari maljaa. Meitä on koolla aika kirjava joukko. Noin kolmesta kymmenestä osallistujasta opiskelijoita on noin parikymmentä ja suomalaisia peräti kuusi. Olen yrittänyt ihan tietoisesti välttää muiden suomalaisten seurassa liikkumista, sitä kun saa kotimaassakin harrastaa... Opiskelijoita on aina Kiinaa ja Yhdysvaltoja myöten ja ikähaarukka on 20-60 vuotta,  joten ihan monipuolinen porukka on kasassa. 

Tänään aloitettiin kielikoulu jo kello 8 aamulla. Tahti oli tiivis, oppitunteja on päivittäin puoli yhdeksästä puoli kuuteen. Onneksi välillä on kahvitaukoja, sillä tahti on melko kova. Hauskaa on ollut huomata, miten paljon yhtäläisyyksiä suomen ja unkarin välillä on, esimerkiksi kirjaimet äännetään melko samalla tavalla ja sanojen painotus on ensimmäisellä tavulla. 

Huomenna taas heti aamusta ylös ja opiskelemaan, sitähän varten täällä kai ollaan...

Cheers, Sanna

PS: Otsikko on unkarilainen, pidennetty versio kippiksestä. On kuulemma hyvä tapa tarkistaa, että joko on tullut otettua tarpeeksi... Mulla ei onnistunut edes kokiksen juonnin jälkeen.

"It shouldn't be funny but it is"

Budapestin hostellini (Locomotive light) oli ihan loistopaikka. Hyvän sijainnin lisäksi parasta oli tunnelma; ihan kuin olisi ollut jonkun kesämökillä! Paitsi että kyseessä on kerrostalo Budapestin keskustassa, mutta kuitenkin. Suosittelen lämpimästi!

Eilen kirjoitin, että siellä olisi lisäkseni majoittunut vain yksi jenkityttö. No, vähän sen jälkeen seurueeseemme liittyi mukava kanadalaistyttö, jonka kanssa bondailimme näin pohjoisen asukkeina pari tuntia. Kanada voittaa kyllä Suomen eksotiikassa, niillä kun on jääkarhujakin. Viisastuin sen verran, että nyt tiedän, miksi Washington D.C:n valkoinen talo on valkoinen. Kanada ja USA kuulemma sotivat joskus 1800-luvun alussa, ja sota loppui siihen, kun Kanadan armeija (älkää naurako, on niillä sellainen) ampui valkoista taloa. Talo ei siis ollut siinä vaiheessa valkoinen vaan kiven värinen, mutta koska se pommituksessa mustui, päätettiin se maalata valkoiseksi. 

Lisäksi kyseinen tyttö opasti minua kanadalaisen huumorin ihmeelliseen maailmaan, jonka kunniaksi alla linkki Arrogant worms-nimisen bändin loistavaan musiikkivideoon "Canada's really big", enjoy!

http://www.youtube.com/watch?v=9vxDDcTc64c

Debrecenistä ja kielikurssin alkumetreistä lisää myöhemmin!

Cheers, Sanna

Wienin kuvia: governatorin jäljet

No more hardened locks...

Itävallassa vietetyn tuokion jälkeen junailin itseni tänään Budapestiin. Junamatka oli oikein mukava, täkäläisissä junissa palvelu pelaa ja maisematkin oli virkistävän erilaisia VR:n ikkunoista tiirailuun verrattuna. Alkumatkasta oli vaunuihin kahvitarjoilu, joka tietty maksoi. Mutta hinta oli vaan 1,5€ ja kahvi oli oikeasti hyvää, toisinkuin kotimaisessa vastineessa toisinaan... 

Budapestin itäisen rautatieaseman (niitä on täällä käsittääkseni kolme) ympärillä vähän aikaa toikkaroituani löysin lopulta hostellin (Locomotive Light). Oikein mukava paikka, ja koska ei eletä ihan sesonkia niin täällä majoittuu lisäkseni vain yksi amerikkalainen tyttö eli hiljaista on. Respalla olikin sitten aikaa rupatella ja näyttää kartalta paikkoja joissa kannattaisi käydä. Niitä nyt vaan on niin paljon että taidan jättää tutkimisen toiseen kertaan, koska viivyn täällä nyt vain yhden yön ja jatkan huomenna Debreceniin kielikurssille. 

Dormissani on sänkyjen alla puiset safety lockerit eli "turvallisuuslokerot", joihin mahtuu tuollainen isompikin matkalaukku mukavasti sisälle. Niihin olisi saanut hostellilta lainaan lukon, mutta minulla oli oma lukko ja nohevana sitten löin Sirpa-trolleyn sisälle ja lukon kiinni. Samalla sekunnilla iski hätä, sillä tajusin, että avaimet olivat myös siinä samaisessa Sirpassa joka nyt oli siis security lockerin sisällä! Mielessä pyörähtivät kaikki kotoiset kirosanat, mutta tein paniikkiratkaisun ja päätin lähteä vähän katselemaan kaupunkia. Ehkä se ongelma ratkeaisi jotenkin itsestään... Not.

Kylmässä Pestissä muutaman tunnin kierreltyäni ja käytyäni syömässä pääti olla reipas ja mennä kysymään respalta että josko saisin hajottaa lockerin, jos maksaisin sen. Respa oli sitä mieltä, että ehei, me hajotetaan se lukko! Edelleenkin olen onnellinen, ettei hostellissa ole kamalasti muita asiakkaita koska se oli helpommin sanottu kuin tehty. Lukkoja on kyllä kuulemma ennenkin availtu, mutta mun lukko oli ensimmäinen "hardened lock" (kovetettu lukko?) eikä se pelkkään viilaan taittunut. Aikansa vasaran ja ruuvimeisselin kanssa laatikkoa taottuaan ja väänneltyään respa tuli siihen tulokseen, että laatikon kansi on pakkoruuvata irti ruuvi kerrallaan, eikä hostellista tietenkään löytynyt akkuporakonetta tai vastaavaa, joten siinä sitten katselin naama häpeästä punaisena kun toinen väänsi niitä ruuveja. Ikinä en enää ota tuollaista lukkoa jos ei ole pakko!

No, laatikko aukesi lopulta ja sain kamat ulos. Ruuvien vääntelyn lomassa sain respalta myös hyviä matkavinkkejä. Hän on Romaniasta kotoisin, ja vakuutti, ettei Bukarestissa ole parlamenttitalon lisäksi mitään nähtävää, vaikka Trendin mielestä se miten on uusi Berliini. Brasovissa taas kuulemma kannattaa käydä, kun siellä on jotain tekemistäkin.

Nyt luulen, että loppuilta menee hostellilla kyhnöttäessä, kun on niin nuhainen olo. Huomenna on pitkä päivä, ja illalla pitää olla kielikurssin tervetuliaisillallisilla edustuskunnossa.

Cheers, Sanna

Lapsi on maailmalla nyt

Tämä päivä on mennyt Itävallan kaunista pääkaupunkia, Wieniä katsellessa. Amerikkalaisten dorm-tuttavuuksieni riemuksi (ihan varmaan...) könysin jo seitsemän maissa ylös, ja minähän en ole mikään hiljainen aamupuuhastelija. Varsinkaan jos yritän olla huomaavainen ja hoitaa pukeutumiset sun muut pimeässä. No, neidit kyllä itse paukkasivat paikalle joskus yöllä hilpeästi kikatellen, joten ehkä pieni kostotoimenpide oli ihan oikeutettu.

Hostellin (Wombat's Base, jos kiinnostaa) aamupalan syötyäni lähdinkin sitten kartselemaan paikkoja. Kävin tutustumassa Belvederen linnaan, jossa sijaitsee taidemuseo. Todella kaunis rakennus ja puutarha! Taiteilijoista olivat edustettuina niin Gustav Klimt, Claude Monet kuin esimerkiksi kotoinen Akseli Gallen-Kallelakin. Pieni veetutus tosin meinasi iskeä museon hinnoittelun takia: 6,5 €:n lipulla pääsi vain joko ylä- tai alaosastoon (?) ja Klimtin kuuluisimmat maalaukset olivat tietty siellä alaosastolla, kun minä valitsin yläkerran... Yhdistelmälippujakin olisi myyty, mutta kun Wien ei ole mikään halpa kaupunki niin yritän olla järkevä rahankäytön kanssa.

Museoseikkailun jälkeen lähdin etsimään kovasti kehuttua OH Pot, OH Pot-ravintolaa (ja tuo on ihan oikeasti sen paikan nimi!). Yritykseksi se jäikin, kun kahden metronvaihdon jälkeen en sitten lopulta sitä löytänytkään. Koska nälkä alkoi jo haitata näköä, paukkasin sisälle ensimmäiseen asiallisen näköiseen ravintolaan, ja osuin turkkilaisen perheen omistamaan ravintolaan, joka osoittautuikin oikein mukavaksi paikaksi. Yksi mamma tuli tuputtamaan mulle ihanaa pinaattipiirakkaa ja toinen häsäsi muuten ympärillä, ja kyseli koko ajan että onko kaikki ok? :)

Nyt olen taas palaillut hostellille, ja illalla lähden vielä katselemaan paikkoja, jahka jaksan.

Juu, ja pakko mainita että täällä on sellaisia Hollywood-henkisiä julkkisten käden- ja jalanjälkiä yhdessä ostoskeskuksessa! Otin kuvan Arnold Schwarzeneggerin jäljistä ja laitan joskus tänne, hostellin koneeseen kun ei saa kameraa kytkettyä. Tulossa myös muita kuvia Wienistä.

Cheers, Sanna

PS. Apulannan Toni Wirtanen bongattu eilen samalla lennolla matkalla Wieniin!

Helsinki-Vantaa

Tänään selvitin onnellisesti itseni Turusta Helsinkiin ja sieltä edelleen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Pakkaamisen kanssa käytetyt tunnit kannattivat, koska ruumaan menevän rinkan paino oli miellyttävät 18 kg ja käsimatkatavaroihin tulevan trolleyn 8 kg... tai ei ainakaan kamalan paljon enemmän, älkää kertoko Finnairin tädeille ja sedille! Luojan kiitos niitä ei punnita check-innissä.

Nyt kökötän täällä ulkomaanlentojen lähtöaulassa ja odottelen lentoa Wieniin, jonka pitäisi (sormet ristiin nyt) lähteä kello 17. Täälläkin on jo muutama asia ehtinyt hämmästyttää kummastuttaa pienehköä kulkijaa. Miten voi maailmassa olla paikka, jossa kahvi on kalliimpaa kuin VR:n ravintolavaunuissa (ottaen nyt huomioon kahvilan tason, linjasto ja sämpylät muovipussissa siis)? Ja miten voi olla, ettei täällä näytä olevan missään kelloa? Kaikista maailman paikoista luulisi niitä kyllä juuri lentokentillä tarvittavan. No, siinähän sitten kuulutellaan matkustaja Möttöstä lennolle A55XYZ... mur.

Asiasta kukkaruukkuun. Kummallisena ihmisenä sain junassa idean nimetä matkalaukkuni, niihin kun kehittynee seuraavien kuukausien aikana melkoinen viha/rakkaussuhde. Rinkan ristin Paavoksi, koska siinä on erään valtiomiehen massiivisuutta ja jämeryyttä. Ja pikkutrolleyn Sirpaksi, koska no, se näyttää ihan Sirpalta. Pirteältä ja kätevältä. 

Niin, ja siitä pitää vielä sanoa, että nuo blogiteksiten yhteydessä näkyvät kellonajat ovat ihan päin pyllyjä. En siis tosiaankaan ole istunut aamuyöllä kirjoittelemassa, ei kannata säikähtää! Jälleen kerran teknologia tuntuu olevan minua vastaan enkä saa noita aika-asetuksia muutettua. Vikahan ei siis ole minussa, vika on systeemissä!

Cheers, Sanna

1. etappi

Uusi vuosi meni kuten joulukin, eli muuttoa tehdessä ja kämppää siivotessa. Alivuokralainen muutti uudenvuoden päivänä. Ihan asialliselle ihmiselle vaikutti onneksi. Uuden vuoden aatosta asti punkkailin armaan ystäväni luona, joka suostui kestämään mun tavaravuorta ja laadukkaita juttuja neljän yön ajan (kiitokset elämäni parhaasta Amarillo- reissusta, loistavista keskusteluista, hauskasta retkestä teinimaahan ja spontaaneista musikaalihetkistä!”Virta minne veneen vieeee….”)

Tänään sitten hyppäsin etelään vievään junaan ja majailen vielä pari päivää Suomen Turussa (ainakin siellä päin), ennen kuin astun Wieniin vievään lentokoneeseen. Junamatka oli pitkä, kuten aina, mutta ainakin Pendolinon kuljettaja viihdytti loistavilla kuulutuksilla. ”Lähdemme matkaan noin 10 minuuttia myöhässä. Niin kuin olette varmaan lehdistä lukeneet, näissä Pendolinoissa on teknisiä vikoja, heh heh.” ”Hyvät matkustajat, tämä on Härmä. Odotamme vastaan tulevaa junaa. Että semmosta.”. Melko kaurismäkeläistä, etten sanoisi…

Ulkomaille päästessäni aion päivittää blogia vähän useammin, tuo pakkaaminen nyt vaan ei oikeasti ole niin kiinnostavaa että siitä olisi kannattanut tänne avautua.