sunnuntai 22. helmikuuta 2009

International evening




Eilen illalla vierailimme Pécsin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kansainvälisessä illassa. Vuosittain järjestettävän tapahtuman tarkoituksena on esitellä tiedekunna kansainvälisen opiskelijakunnan kulttuuria, ja erityisesti eri maiden ruokakulttuuria. Tiedekunnassa opiskelee siis ihmisiä Etelä-Koresta Yhdysvaltoihin ja Norjasta Iraniin. Meidät suomalaiset oli toivotettu erityisen tervetulleeksi paikalle, koska tiedekunnassa ei tällä hetkellä opiskele yhtään suomalaista, mutta Pécsistä löytyy Suomen kunniakonsuli.

Tapasimmekin herra György Katorin, melko nopeasti tosin, koska puutteellisen tiedonkulun takia odotimme häntä alakerrassa, kun hän itse oli jo viipottanut yläkertaan odottamaan meitä. Saatiin siinä kuitenkin tärkeimmät jutusteltua, ja hän muun muassa kertoi, että hänen paras ystävänsä asuu Hämeenlinnassa. Kunniakonsuliksi herra Kator nimitettiin, sillä hän on omistamassaan hotellissa majoittanut lukuisia suomalaisia rauhanturvaajia.

Avajaisten jälkeen seurasi ruokailua, joka oli melko jännittävä ohjelmanumero. Homma toimi nimittäin niin, että vieraat ostivat etukäteen 400 forintin hintaisia ruokalippuja, joita vastaan kojuilta sai annoksen kunkin maan perinneruokia. Tarjolla olisi ollut niin sushia Japanista kuin tulista afrikkalaistakin, mutta jossain mielehäiriössä suuntasin ensimmäisenä ruotsalaisten pisteelle. Tai ok, syy oli se, että ruotsalaisilla oli tarjolla ihan oikeaa pullaa. Päätin sitten kuitenkin tsempata ja hain vielä espanjalaista, joka oli oikein hyvää, lukuun ottamatta mystistä ruskeaa jauhojuttua, jonka perimmäinen tarkoitus ei koskaan minulle auennut.

Myöhemmin opiskelijat esittivät omien maidensa musiikkia, ja varsinkin irkkumusiikki ja espanjalaisten flamencoesitys olivat varsin viihdyttäviä. Ja iranilaiset paljastuivat melko riehakkaiksi ihmisiksi; esitys kun koostui lähinnä teknomusiikista ja iranilaisten spontaanista yhteislaulusta ja -tanssista. Ihan hilpeää tietysti.

Viszlat, Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti