Eli suomeksi: olen opiskelija, nyt opiskelen.
Yliopisto-opiskelu on täällä jonkin verran erilaista kuin Suomessa. Lähdetään liikkeelle vaikka itse rakennuksesta. Meidän tiedekuntamme, KTK eli enkuksi Faculty of Business and Economics, sijaitsee vasta remontoidussa, todella kauniissa vanhassa rakennuksessa. Kummallisuus ovat sponsoroidut luokkatilat, näitä löytyy esimerkiksi pankkien ja British American Tobacco Companyn (!) mainoksilla varustettuna.
Opettajat vaativat paljon, ja luennoilla on läsnäolopakko, josta on useimmiten Suomen yliopistoissa luovuttu. Kursseilla tehdään paljon välitenttejä, ryhmätöitä ja muita harjoituksia. Opiskelijoilta odotetaan myös useimmiten aktiivista osallistumista keskusteluun. Itselläni on nyt lukkarissa kuusi kurssia, joka on kaikkien mielestä liian paljon: neljä on kuulemma hyvä määrä yhtä lukukautta kohden. Joudun siis ehkä miettimään asiaa uudemman kerran, viimeistään opiskelustressin niellessä vaihtarielämän ilon pois.
Luennoitsijat ovat olleet suurimmaksi osaksi päteviä ja fiksuja, poikkeuksena the Serious maniksi ristitty setä, joka painotti ensimmäisellä luentokerralla kaikkien pitää ottaa kurssi "seriously" ja joka selkeästi ottaa itsensä vähän turhan vakavasti. Sama setä antoi muuten huomiseksi kotitehtäväksi lukea 40 sivua tenttikirjaa, jonka kimppuun minäkin nyt "pääsen", kun kämppikseltä kirja vapautui. Voihan tuska.
Cheers, Sanna
Kuulostaapa tiukalta! Mulla oli vaihtoaikanani 6 kappaletta tunti 20 min kestävää oppituntia viikossa ja tenttejä yhteensä 3, kaksi unkarin kielestä ja yksi "oikeasta" koulusta. Ilmeisesti siis koulujen välillä on eroja ainakin tiukkuuden suhteen..
VastaaPoistaJoo, saa nähdä koska leviää pää... En vaan haluaisi mitään tiputtaa pois.
VastaaPoista