"We don't need no education..."

...lauletaan biisissä joka eilen raikasi alakerran BKlubilla. Erasmus-elämän koulua tasapainottava puoli on sosiaalinen kanssakäyminen muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa, ja eilen olivat vuorossa dormin karnevaalit. Itsehän en siis ole tässä porukassa bile-eläin pahimmasta päästä (ihan tosi!), mutta eilen oli kyllä hauskat pippalot.

Kyseessä olivat siis naamiaiset, joihin kaikki osallistujat olivat onneksi panostaneet huolella. Onneksi siksi, että päivällä kävimme kahden hollantilaisen kaverini kanssa ostamassa todella överit kamppeet iltaa varten ja pelkäsimme, että olemme ainoat "pukeutuneet" bileissä. Meillä kolmella oli yhtenäisenä teemana räyhäkkään väriset peruukit (minulla sininen) ja vähintään yhtä räyhäkkään väriset paidat. Itsellämme ei siis ollut selkeää ajatusta että mitä niiden kamppeiden kanssa oli tarkoitus esittää, mutta lopulta minusta muotoutui "the evil ice mermaid of the Baltic sea" (Itämeren ilkeä jäämerenneito) ja välillä olimme sitten kuulemma Charlien enkeleitä. Jep jep...

Aiemmin jo mainitsin, että muutkin olivat panostaneet vaatetukseensa. Bileisiin osallistuivat siis myös muun muassa Amy Winehouse, Rocky Balboa, pelle, kevät (!), muutama opettaja, paljon naisiksi pukeutuneita miehiä, Peppi Pitkätossu ja paholainen. BKlubin portsareilla oli todella hauskaa kun porukkamme alkoi valua paikalle, erityisesti nuo naisiksi pukeutuneet miehet herättivät suunnatonta hilpeyttä. Mutta hauska ilta siis oli, onneksi aamulla tarvitsi mennä vasta kymmeneksi luennolle.

Perjantaina suuntaamme viikonloppumatkalle Zagrebiin, jipii!

Viszlat, Sanna

Laskiaisen korvike

Tänään laskiaissunnuntaina kävimme vierailulla läheisessä Mohácsin kaupungissa, jossa järjestetään vuosittain talven karkottajaiset. Talven karkottamisesta huolehtivat videolla esiintyvät, lampaan turkkeihin pukeutuneet busót eli pirut, jotka upottavat talven seremoniallisesti ruumisarkussa Tonavaan.

Busója on karkottajaisissa liikkeellä arviolta satakunta, ja mukana kulkevat mystiset huntuihin pukeutuneet naiset. Oikeastihan  busót ovat paikallisia miehiä, jotka saavat päivän ajan riekkua pitkin kaupunkia ja muun muassa juoda vapaasti paikallisissa ravinteleissa. Meno on kuulemma loppuillasta sen mukainen... Varsin kirpakassa ilmassa seisoskellun päivän jälkeen ei kuitenkaan huvittanut jäädä enää todistamaan riehakasta iltaa.

Päiväsaikaan tapahtuma on kuitenkin eräänlainen koko perheen karnevaali. Ohjelmaan kuuluu busó-kulkueen lisäksi niin kansantanssiesityksiä, kaikenlaisen krääsän kaupittelua kuin rinkilöiden syömistäkin. Ihan hauskaa oli, vaikka tungoksessa meinasi välillä hermo mennä. Kyseessä on nimittäin tapahtuma, jota tullaan Mohácsiin seuraamaan muistakin lähialueen kaupungeista. 

Toivottavasti busót onnistuivat tehtävässään, aika kylmälle ilma vielä tänään tuntui kevätvaatteissa. 

Viszlat, Sanna

International evening

Eilen illalla vierailimme Pécsin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kansainvälisessä illassa. Vuosittain järjestettävän tapahtuman tarkoituksena on esitellä tiedekunna kansainvälisen opiskelijakunnan kulttuuria, ja erityisesti eri maiden ruokakulttuuria. Tiedekunnassa opiskelee siis ihmisiä Etelä-Koresta Yhdysvaltoihin ja Norjasta Iraniin. Meidät suomalaiset oli toivotettu erityisen tervetulleeksi paikalle, koska tiedekunnassa ei tällä hetkellä opiskele yhtään suomalaista, mutta Pécsistä löytyy Suomen kunniakonsuli.

Tapasimmekin herra György Katorin, melko nopeasti tosin, koska puutteellisen tiedonkulun takia odotimme häntä alakerrassa, kun hän itse oli jo viipottanut yläkertaan odottamaan meitä. Saatiin siinä kuitenkin tärkeimmät jutusteltua, ja hän muun muassa kertoi, että hänen paras ystävänsä asuu Hämeenlinnassa. Kunniakonsuliksi herra Kator nimitettiin, sillä hän on omistamassaan hotellissa majoittanut lukuisia suomalaisia rauhanturvaajia.

Avajaisten jälkeen seurasi ruokailua, joka oli melko jännittävä ohjelmanumero. Homma toimi nimittäin niin, että vieraat ostivat etukäteen 400 forintin hintaisia ruokalippuja, joita vastaan kojuilta sai annoksen kunkin maan perinneruokia. Tarjolla olisi ollut niin sushia Japanista kuin tulista afrikkalaistakin, mutta jossain mielehäiriössä suuntasin ensimmäisenä ruotsalaisten pisteelle. Tai ok, syy oli se, että ruotsalaisilla oli tarjolla ihan oikeaa pullaa. Päätin sitten kuitenkin tsempata ja hain vielä espanjalaista, joka oli oikein hyvää, lukuun ottamatta mystistä ruskeaa jauhojuttua, jonka perimmäinen tarkoitus ei koskaan minulle auennut.

Myöhemmin opiskelijat esittivät omien maidensa musiikkia, ja varsinkin irkkumusiikki ja espanjalaisten flamencoesitys olivat varsin viihdyttäviä. Ja iranilaiset paljastuivat melko riehakkaiksi ihmisiksi; esitys kun koostui lähinnä teknomusiikista ja iranilaisten spontaanista yhteislaulusta ja -tanssista. Ihan hilpeää tietysti.

Viszlat, Sanna

Kuvia Pécsistä

Ratsastajapatsas Széchenyin aukiolla. Paikallisilla on tapana tavata "hevosen pyllyn alla" eli patsaan takana. Vähän kuin paikallinen Stockan kello siis.

"This classroom is sponsored by the British American Tobacco Company". No ei siellä ihan noin lue, mutta ymmärtänette pointin.

Patsas erään rakennuksen sisäänkäynnin yläpuolella.

Aita, johon pariskunnat kiinnittävät lukkoja ja nakkaavat sitten avaimen pois. Pitäisi taata ikuinen rakkaus, mutta ei kuulemma toimi...

The Big Ugly

Yllä on kuva minussa hämmennystä herättäneestä, lähellä Pécsin keskustaa sijaitsevasta järkyttävän rumasta kerrostalosta. Kuulin pytingin tarinan viime viikolla Erasmus-kaverilleni vuokrakämpän välittäneeltä jannulta.

Talo rakennettiin neuvostoaikaan (kuten arkkitehtuurista huomaa) ja siinä on noin kaksikymmentä kerrosta. Lisäksi se on ihan järkyttävän ruma. Joka tapauksessa, talo todettiin neuvostovallan romahdettua eli 1990-luvun alussa niin turvattomaksi, että kaupunki ajoi asukkaat pihalle. Suunnitelmissa oli purkaa koko höskä ja rakentaa tilalle, no, oikeastaan mitä tahansa muuta. Mutta lähiseudun asukkaat heräsivät vastustamaan hanketta, koska pelkäsivät purkujätteiden rapisevan heidän talojensa päälle.

Talo myytiin sitten saksalaisille sijoittajille, jotta he saisivat taikoa siitä jotain uutta. Mutta sitten syttyi sota Kroatiassa (jonne on siis linnuntietä matkaa parikymmentä kilometriä), ja sijoittajien kiinnostus nuupahti. Nyt talo on vuokrattu espanjalaisille sijoittajille, ja kaupungin toiveissa olisi, että tönö ei rumentaisi katukuvaa enää vuonna 2010, kun Pécs on toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Toivossa on hyvä elää, sillä tällä tahdilla mökki on pystyssä ja autiona vielä seuraavatkin 19 vuotta.

Ja Big Uglyksi olen tuota siis paremman puutteessa kutsunut.

Viszlat, Sanna

Buranan tarpeessa

Tänään aamulla heräsin tuskalliseen hartiakipuun, joten dormin vänkä tyyny on viimein ottanut voiton niskoistani. Ibuprofiinin voimilla tuskistelin sitten itseni kouluun, joka onnekseni alkoi vasta kymmeneltä, kun laskentatoimen luento oli peruttu. 

Luennoilla minua jaksaa edelleen ihmetyttää joidenkin tutkinto-opiskelijoiden lapsellisuus, sillä jostain syystä näillä nappuloilla on täysin vierasta se, että kun toinen puhuu niin silloin kuunnellaan. Toisin sanoen luennoitsijan päälle mölötetään ihan surutta omia juttuja, mikä on suomalaiselle aika outoa. Tänään pääsin sitten johtamisen luennolla näpäyttämään, kun kulttuurieroista puhuttaessa totesin, että suomalaisten mielestä toisten päälle puhuminen on todella syvältä (tai käytin siis vähän sivistyneempää ilmausta, mutta kuitenkin). 

Tosiasiassa minun teki mieli nakata mehupullolla niitä takarivin hörisijöitä, mutta hillitsin kuitenkin itseni. Suunnittelin kuitenkin jo, että millä konsteilla hiljennän k.o. häiriköt kun omien esitelmien aika tulee. Niitä joutuu nimittäin tekemään lähes joka kurssilla, enkä tosiaan arvosta sitä, jos joku huutaa päälle. 

Illalla suuntasimme isolla porukalla katsomaan Pécsin kansallisteatterille modernia balettiesitystä nimeltä 'Bolero & Carmina Burana'. Kyseessä oli kahden lyhyehkön balettiesityksen yhteisnäytös, eli korkeakulttuuria parhaimmillaan. Ja hyvä oli! Tosin teatterilla lievää hämmennystä herätti, kun esirippu oli koristeltu yrityssponsoreiden logoilla. Tämä menee taas osastolle 'ei meillä Suomessa koskaan'. Balettiosuuden jälkeen käytiin kantapaikaksi muodostuneessa Murphy'sissä syömässä letut ja juomassa valkoviinit eli oikein hyvä ilta oli.

Viszlat, Sanna

Raiteilla Unkarissa

Yllä kuva eräältä Pécsin viehättävältä pikku aukiolta. Ja alla vinkkejä Unkarissa junalla matkaavalle.

1. Kun menet ostamaan junalippua, varaudu siihen, että asemalla ei ole ainuttakaan englantia puhuvaa työntekijää. Kirjoita siis lähtö- ja määräasema, matkustuspäivä ja -aika valmiiksi paperille. Ja jos olet opiskelija, mainitse olevasi diák.

2. Asemalla, varsinkin Budapestissä, on monenlaista hihasta nykijää. Suurin osa tyrkyttää taksia tai hostellia ja heistä selviää hokemalla nem, nem (=ei, ei). Taksia ei muuten ikinä kannata ottaa asemalta jos ei ole äärimmäinen pakko, sillä monesti silloin kiskotaan turisteilta tajuttomia summia lyhyestäkin kyydistä. Mutta edellä mainittujen lisäksi asemilla pyörii myös kohteliaita auttajia, jotka nappaavat laukkusi ja tarjoutuvat kantamaan laukkusi junaan. Varoituksen sana: joudut maksamaan tästä ystävällisyydestä. Kaveriltani kynittiin junassa kymmentä euroa siitä, että hänen laukkunsa nostettiin hyllylle.

3. Junissa ei harrasteta kuulutuksia, ei ainakaan englanniksi, joten junasta pitää osata hypätä oikeaan aikaan. 

4. Junavaunuissa on yleensä puolet vaunusta savullista ja puolet savutonta osastoa. Osastot on usein merkitty todella hämärästi, esimerkiksi niin, että savutonta aluetta merkitsevästä tarrasta on revitty tupakan yli menvä kyltti pois ja se merkitsee sitten savullista aluetta. Ota siitä sitten selvää.

Jatkan tätä listaa sitä mukaa kun vielä viisastun.

Viszlat, Sanna

One night in Budapest

Kuten aiemmin olen todennut, tietokoneeni lakkasi toimimasta seuraavana päivänä kun saavuin Pécsiin. Viimeisenä vaihtoehtona oli lähteä Budapestiin käyttämään konetta takuuhuollossa, mikä ei minua liiemmin haitannut. Mutta mutta: kämppikseni kanssa onnistuimme isäni antamilla ohjeilla ihmeen kaupalla herättämään rakkineen henkiin, ja BP:n reissusta muodostui vain mukava hengähdystauko dormielämästä. 

Niinpä matkasin siis eilen italialaisen kaverini, sanotaan häntä vaikka M:ksi, luo. Tutustuimme M:n kanssa kielikurssilla Debrecenissä, josta tuntuu jo olevan suunnilleen miljoona vuotta aikaa, todellisuudessa siis kolme viikkoa. M:n kämppä oli melkoista luksusta asuntolaan jo tottuneelle. Asunto on ihan Pestin keskustassa, ja koska muut kämppikset eiuvät ole vielä saapuneet niin neidillä on käytössään kaksikerroksinen (!) asunto kolmella kylppärillä ja neljällä makuuhuoneella, eli oikea biletaivas.

No, bileitä emme kuitenkaan siellä järkänneet vaan menimme toisen kaverimme luo kokkailemaan italialaista illallista. Paikalla oli lisäksi tytön kämppis sekä toinen italialainen kielikurssikaverini ja hänen kämppiksensä. Söimme uskomattoman hyvää italialaista pastajuttua, jonka nimi minun pitää vielä tarkistaa. On se vaan niin eri asia, kun natiivi laittaa kunnon pastaa ja tunteella! Ja siellä päin ei ilmeisesti kaloreita pahemmin lasketa, sillä kokkailuun kului kokonainen pullo oliiviöljyä. Ja nyt tiedän, että pastaa keittäessä suolaa pitää laittaa kaksi kukkurallista ruokalusikallista. Huh huh mutta hyvää oli!

Illalla lähdimme Budapestin Erasmus-opiskelijoiden pippaloihin Livingroom-nimiseen baariin, joka oli valitettavasti jonkin sortin paikallinen Onnela, joka ei kuulu lemppareihini. Musiikki oli tylsää, mutta löysimme onneksi istuskelunurkan jossa vierähtikin aikaa sitten reilusti aamuyön puolelle. 

Tänään heräiltyämme toteutimme M:n kanssa pitkäaikaisen aikeeni vierailla House of Terror-nimisessä museossa, jossa esiteltiin todella vaikuttavalla tavalla äärioikeisto- ja kommunismidiktatuurin julmuuksia. Kyseisessä talossa on aikanaan toiminut molempien tyrannioiden salaisen poliisin toimintoja ja muun muassa vakityrmiä ja kuulusteluhuoneita, joita pääsi katsomaan. Näyttelyesineisiin kuului muun muassa hirsipuita, joilla toisinajattelijoita hirtettiin käsittääkseni kyseisen talon sisäpihalla. 

Valitettavasti englanninkielistä tulkkausta ei liikaa ollut, mutta siitäkin huolimatta museo oli todella vaikuttava ja järkyttäväkin elämys. Kellarikerroksen tyrmät olivat niin ahdistavia, että en pystynyt niihin menemään sisälle. Suosittelen ehdottomasti käyntiä tuolla! Suunnittelimme M:n kanssa käyvämme kevään aikana vielä Krakovassa ja samalla Auschwitzin keskitysleirillä, joten tämä oli ehkä sitäkin varten hyvää harjoitusta. Niin, ja House of Terroriin on sitten ikäraja 18 vuotta ja ihan syystä!

Tämän jälkeen tarvitsimme vähän sulattelutaukoa, joten menimme brunssille suosikkiravintolaani Kiado Kocsmaan (anteeksi, nimi ei välttämättä ole ihan oikein) joka sijaitsee ihan lähistöllä. Olen tainnut mainita tuosta ennenkin, mutta edelleen suosittelen!

Iltapäivällä hyppäsin junaan ja palasin lumiseen Pécsiin. Talvivaatteet saa taas kaivaa esille, sillä ulkona on lunta noin kymmenen senttiä! 

Viszlat, Sanna

Diák vagyok, most tanulok

Eli suomeksi: olen opiskelija, nyt opiskelen. 

Yliopisto-opiskelu on täällä jonkin verran erilaista kuin Suomessa. Lähdetään liikkeelle vaikka itse rakennuksesta. Meidän tiedekuntamme, KTK eli enkuksi Faculty of Business and Economics, sijaitsee vasta remontoidussa, todella kauniissa vanhassa rakennuksessa. Kummallisuus ovat sponsoroidut luokkatilat, näitä löytyy esimerkiksi pankkien ja British American Tobacco Companyn (!) mainoksilla varustettuna.

Opettajat vaativat paljon, ja luennoilla on läsnäolopakko, josta on useimmiten Suomen yliopistoissa luovuttu. Kursseilla tehdään paljon välitenttejä, ryhmätöitä ja muita harjoituksia. Opiskelijoilta odotetaan myös useimmiten aktiivista osallistumista keskusteluun. Itselläni on nyt lukkarissa kuusi kurssia, joka on kaikkien mielestä liian paljon: neljä on kuulemma hyvä määrä yhtä lukukautta kohden. Joudun siis ehkä miettimään asiaa uudemman kerran, viimeistään opiskelustressin niellessä vaihtarielämän ilon pois.

Luennoitsijat ovat olleet suurimmaksi osaksi päteviä ja fiksuja, poikkeuksena the Serious maniksi ristitty setä, joka painotti ensimmäisellä luentokerralla kaikkien pitää ottaa kurssi "seriously" ja joka selkeästi ottaa itsensä vähän turhan vakavasti. Sama setä antoi muuten huomiseksi kotitehtäväksi lukea 40 sivua tenttikirjaa, jonka kimppuun minäkin nyt "pääsen", kun kämppikseltä kirja vapautui. Voihan tuska.

Cheers, Sanna

Vaihtelevalla menestyksella, osa 2

Nyt palasi toimiston tati lounaalta ja paasin jatkamaan kirjoittamista. Elikka jatkuu suunnilleen siita mihin edellinen jai ja miten sen tulisi jatkua.

Dormissamme asustaa, kuten sanottua, porukkaa varsin monenlaisesta maasta. Joukossa on siis tietysti ihmisia niin vauraista Pohjois- ja Lansi-Euroopan maista kuin myos lahella olevista, ei niin rahakkaista paikoistakin. Monesti on tullut aaneen paiviteltya, etta kuinka halpaa taalla kaikki nain suomalaiselle on, mutta pikku hiljaa on oppinut pitamaan suuta soukemmalla. Kaikilla kun ei tilanne ole ihan sama, eivatka unkarilaiset varsinkaan jaa riemuani forintin uppoavasta kurssista. Niinpa olen jattanyt matalan hintatason pois 'miksi valitsin Unkarin'-listastani (tuota muuten paikalliset kyselevat paljon).

Tuo uppoava kurssi on kylla ihan toivottu asia talla hetkella, KELA nimittain muisti ekaa kertaa karhukirjeella ja haluaa vuoden 2007 opintotukia takaisin reilut 500 euroa. No minkas teet... Maksaa kai se pitaa vaikka kylla jurppii. Olin nimittain kehdannut tehda töita ja tienata kokonaista 400 euroa yli sallitun rajan. Argh.

Asiasta kukkaruukkuun, erilaiset ruokailutavat jaksavat herattaa ihmetysta itse kussakin. Varsinkin Espanjan suunnalta tulevat syovat vasta yhdeksan maissa illalla, ja ihmettelevat, etta ettekö te suomalaiset syö mitaan iltaisin? Siina on sitten hupaisa selittaa, etta meilla pain on tapana ruokailla siina viiden kuuden maissa... Ja aamupala on toinen kummallisuus: toiset kuittaavat sen kaakaolla ja kekseilla, toiset eivat syö mitaan ja sitten suomalaiselle pitaa olla leipaa, mehua, kahvia ja mielellaan viela joku hedelma tai jogurtti.

Kouluhommat ovat lahteneet nyt kayntiin, mutta osa jarjestelyista vahan tökkii. Kurssien materiaalit kun saa vain netista, CooSpace-nimisesta palvelusta, ja jostain jumalan syysta Erasmus-opiskeljoiden tunnukset eivat toimi vasta kuin 23. paiva helmikuuta. Ja jostain jumalan syysta tata ei ole kukaan kertonut professoreille, joten nyt joudutaan kinuamaan papereita heilta sahkopostiin.

Nyt pitaa ryysia johtamisen luennolle, vi ses och hej do!

-Sanna

Vaihtelevalla menestyksella

Puolitoista viikkoa dormieloa on nyt takana. Suurimman osan kanssa olen tullut mainiosti toimeen, aina on tietysti sitten joukossa ihmisia, joiden kanssa ei syysta tai toisesta sielujen sympatiaa synny. Eniten keskustelua porukan keskuudessa on herattanyt vaihteleva kasitys yleisesta siivosta ja biletyksen aiheuttamista meluhaitoista. Puolet porukasta kun tuntuu oevan kotoaan suoraan muuttaneita, joille omasta taloudesta huolehtiminen ja toisaalta vapaus riekkua miten sattuu on jotain ihan uutta.

Ja kas, a-kirjainta pisteilla ei tassa blogissa nyt nahda kun kirjoitan yliopiston vaihtaritoimistolta. Oma kone on vielakin kankkarankka-tuulella, uusi lepyttely-yritys seuraa jalleen huomisiltana (kiitos ohjeista, isi!)

Ja nyt koordinaattoritati tuli kertomaan, etta han pistaa officen kiinni ja tahtoo lounaalle. Voi kettu. No, kuulemisiin!

-Sanna

Suihku on kuin suklaarasia...

...koskaan ei tiedä, mitä saa. Näin totesin, kun huoneemme suihku taas vaihteeksi temppuili ja suostui tuottamaan vain jääkylmää vettä. Nyt se on jo onneksi kunnossa, toivottavasti myös huomenaamuna. Tänä iltana järjestetään massiivisessa asuntolassamme vaihtareiden tervetuliaisbileet, ja huomenna olisi orientaatiopäivä, joten kylmä suihku voi tulla myös ihan tarpeeseen.

Ensimmäiset päivät on kuluneet paljolti tavaraa ostellessa ja lukujärjestysasioita pähkäillessä. Kaikenlaista tavaraa sitä joutuu hankkimaan, tänäänkin piti käydä sauvasekoitin ostamassa kun en usko selviäväni puolta vuotta ilman porkkanakeittoa. Ja käsinhän en ala sitä survomaan, no way!

Sitten pitäisi hoitaa vielä kaikki paperihommat, niin yliopistolle kuin maahanmuuttoviranomaisillekin. Nyt on sentään hankittu tarra, joka osoittaa, että olen maksanut johonkin viralliseen lappuun tarvittavan leimaveron. Niin, ja opiskelijabussilipunkin jo ostin, mutta en sitä pysty käyttämään vasta kuin saatuani opiskelijanumeron ja -kortin eli huomenna. Jee. Eipä sillä, täällä on kaikki suhteellisen lähellä niin hyvin on kehdannut kävelläkin kun ei ole mihinkään kiire ollut.

Tämän viikon pakkolomailu alkaa jo käydä voimille, onneksi luennot alkavat jo ensi viikolla niin on jotain järkevää tekemistä. Ja torstaille on luvattu auringonpaistetta ja +12 astetta lämmintä, sehän meinaa jo terassikauden avajaisia :)

Viszlat, Sanna

Vihdoin perillä

Perjantaina saavuin viimein perille Pécsiin. Asustelen yliopiston asuntolassa, vain Erasmus-oppilaille varatussa kerroksessa. Erasmus on siis EU:n organisoima vaihto-ohjelma, jonka kautta olen vaihtoon lähtenyt.

Talo on oikein hieno, uusittu vuonna 2008 ja siis oikein hyvässä kunnossa. Asuntoni koostuu kahdesta huoneesta, joissa kummassakin asuu kaksi opiskelijaa ja nämä neljä opiskelijaa sitten jakavat kylppärin. Keittiöt ovat kerroksen yhteisiä. Huonekaverini on saksalainen ja lisäksi samasssa asunnossa asuvat bulgarialainen ja unkarilainen, pian vaihtoon lähtevä tyttö. Oikein hyvin on tultu toimeen, onneksi meillä on aika samanlaiset käsitykset siisteydestä, nukkuma-ajoista ja niin edelleen.

Pécsin kaupunki on todella viehättävä, täynnä vanhoja kauniita taloja ja maisemat ovat mäkiset. Kaiken kaikkiaan paljon mukavampi paikka kuin Debreen, vaikka sielläkin ihan hyvin viihdyin.

Pahaksi onneksi tietokoneeni sanoin sopimuksen irti samana päivänä kun tänne saavuin, joten joudun lainaamaan muiden koneita, mutta onneksi kämppikseni on pitkämielinen... Kuitenkin tästä syystä päivitykset saattavat olla valitettavan lyhyitä siihen asti, kunnes saan oman läppärin huollettua.

Viszlat, Sanna