maanantai 22. joulukuuta 2008

"Oho, miksi sä sinne meet? Onko sulla rokotukset kunnossa?"

Ajattelin vähän valaista syitä siihen miksi halusin lähteä vaihtoon juuri Pécsiin. Taustalla ei tietenkään ole mitään elämän pituista intohimoa k.o. kaupunki kohtaan (ennen vaihtokohteiden tutkimista en ollut koko paikasta kuullutkaan), mutta suunta kyllä oli aiemmin jo selvillä: itäiseen Eurooppaan oli päästävä. 

Olen haaveillut jo vuosia pitempiaikaisesta tutkimusmatkasta vanhalla mantereella, mutta koulun, töiden sun muiden turhakkeiden takia olen tätä joutunut lykkäämään vuosi vuodelta eteenpäin. Nyt yliopistossa opiskellessa on vaihdon kautta elämän parhaat saumat lähteä matkalle, kun vaihtoon lähdettäessä siitä jopa maksetaan! Joo joo, opiskelemaanhan sinne mennään (minä ajattelin jopa sitä harrastaakin, toisin kuin monet muut vaihdossa tekevät... kröhöm), mutta samalla kannattaa ottaa reissusta muutakin irti kuin vaihtoyliopiston luentosalin tarjoamat elämykset. 

Aluksi suunnittelin lähteväni Tsekkeihin, mutta Pécs alkoi vaihtopalautteita ja Googlen kuvahakua katsellessa tuntua parhaalta vaihtoehdolta. Itä-Eurooppaan ajavat lähinnä rahasyyt: minua ei pahemmin inspannut kitkuttaa näkkileivällä ja tonnikalalla vuotta ennen vaihtoon lähtöä ja jatkaa samaa paikan päälläkin. Unkarissa pärjää ihan mukavasti Kelan ja Erasmus-ohjelman sponssaamana. Toki palkkatuloista kustansin jo lentoliput, rinkat yms. joten "omaakin" rahaa on tullut tähän investoitua. 

Lisäksi Unkarin tapaiseen paikkaan lähteminen on ainakin meidän tiedekunnassa aika HC-ratkaisu (ainakin ihmisten reaktioiden perusteella), joten jos haluaa olla ernu, kannattaa skipata Jenkkilät ja Australiat ja suunnata tuonne päin ;)

Niin, ja alla olevasta kartasta selviävät paikan koordinaatit. Kuva ei ole mun vaan netistä löydetty (osoite myös alla), älkää ampuko!

Kuva osoitteesta http://www.hrconference2008.ktk.pte.hu/files/

lauantai 20. joulukuuta 2008

Money, money ja Mozart-kuulat

Pakko oli vielä tänään avautua vaihtoon lähdön yllättävistä kustannuksista. Ok, itse opiskelu on ilmaista (Pécsissä normaalisti useamman tuhat euroa lukukaudelta!) ja Euroopan sisällä matkustaminenkin melko halpaa, mutta muuhun saakin euroja upotettua melko mukavasti.

Ilman matkavakuutusta en lähtisi kotikaupunkia pidemmälle ikinä, siksi mulla onkin ns. jatkuva matkavakuutus. Vakuutuksen hieno jippo on kuitenkin se, että se on voimassa vain 3 kuukautta kerrallaan ja sen jälkeen on maksettava ekstraa tai käytävä kotosalla kääntymässä. No, kävin sitten puljun toimistolla ostamassa tuota ekstraa, ja laskun loppusumma on -tättärää- 249 euroa! Tuolla rahalla saan siis matkavakuutuksen sille ylimääräiselle kolmelle kuukaudelle. Ainahan on maksettava, eikös juu... Onhan se lopulta pieni hinta, jos vaikka tietokone häviää tai joutuu turvatumaan yksityiseen sairaudenhoitoon (ei ihan kamalasti kiinnosta lähteä tuolla entisen itäblokin maissa testaamaan julkisia palveluja, varsinkaan tämän kielimuurin takia). 

Niin, ja yllätyksenä tuli myös se, että Erasmus-apurahasta pidätetään ennakkoon 100€ jonkinlaisena panttina. Käsittääkseni kyse on siitä, että EU:n maksama apuraha käytetään opiskelutarkoituksiin tai jotain sinne päin... Pakko myöntää että en kaikkia noita papereita ole niin tarkkaan jaksanut lukea, nimi vaan alle ja takaisin kv-yksikköön. Niin ne hommat on edenneet.

Sain nyt siivottua ylävaraston niin, että kaikki kamat mahtuvat sinne, lisäksi kävin ostamassa säilytyslaatikoita. Päätin että päivän hyvät työt on nyt tehty ja fiilistelin syömällä pari Tallinnan laivalta ostettua Mozartin kuulaa, jotka olivat yllättävän hyviä.

Cheers, Sanna

20 päivää lähtöön

Tervehdys!

8. päivä olisi tarkoitus lähteä matkaan Helsinki-Vantaalta kohti Budapestia. Tai tarkemmin ottaen Wieniä, josta posmotan junalla loppumtakan Budapestiin lomailtuani siellä ensin pari päivää. Asioitahan ei kannata tehdä liian helpoksi itselleen ;) Itse asiassa syy on siinä, että jostain syystä matkustaminen on näin paljon halvempaa kuin suoraan Unkariin lentäminen, tosin  ei tuo Wienissä oleskelu vissiin ihan ilmaista ole sekään. Mutta pääseepähän samalla tutustumaan siihenkin kaupunkiin.

Nopean laskutoimituksen mukaan aikaa lähtöön siis olisi tuo 20 päivää, joten jonkinlainen kiire tässä alkaa jo pukata päälle. Siksipä keskitynkin olennaiseen eli matkablogin aloittamiseen, kun pitäisi olla pakkaamassa, soittelemassa kaiken maailman puheluita ja varmistamassa että kaikki byrokratiapaperit on täytetty ja jätetty ja niin edelleen. Mutta sain kuitenkin eilen sen verran tehtyä, että ostin rinkan, ensimmäistä kertaa elämässäni! Ajattelin että se on inasen kätevämpi tuolla junissa reissaillessa kuin sellainen Samsonite-trolley (ei sillä että sellaista omistaisin). Silloin alkoi lähtö tuntua jo aika konkreettiselta. 

Ja tänään ajattelin oilla reipas ja käydä lähikaupoissa kinuamassa pahvilaatikoita "muuttoa" varten. Muutto lainausmerkeissä siksi, että nuo Suomeen jäävät kamat todellakin muuttavat vain muutaman kerroksen ylöspäin eli varastokaappiin alivuokralaisen tieltä. Kamalan vaativalle koko operaatio tuntuu silti. Taidanpa käydä vielä kerran Facebookissa ennen kuin aloitan...

Cheers, Sanna