lauantai 20. joulukuuta 2008

Money, money ja Mozart-kuulat

Pakko oli vielä tänään avautua vaihtoon lähdön yllättävistä kustannuksista. Ok, itse opiskelu on ilmaista (Pécsissä normaalisti useamman tuhat euroa lukukaudelta!) ja Euroopan sisällä matkustaminenkin melko halpaa, mutta muuhun saakin euroja upotettua melko mukavasti.

Ilman matkavakuutusta en lähtisi kotikaupunkia pidemmälle ikinä, siksi mulla onkin ns. jatkuva matkavakuutus. Vakuutuksen hieno jippo on kuitenkin se, että se on voimassa vain 3 kuukautta kerrallaan ja sen jälkeen on maksettava ekstraa tai käytävä kotosalla kääntymässä. No, kävin sitten puljun toimistolla ostamassa tuota ekstraa, ja laskun loppusumma on -tättärää- 249 euroa! Tuolla rahalla saan siis matkavakuutuksen sille ylimääräiselle kolmelle kuukaudelle. Ainahan on maksettava, eikös juu... Onhan se lopulta pieni hinta, jos vaikka tietokone häviää tai joutuu turvatumaan yksityiseen sairaudenhoitoon (ei ihan kamalasti kiinnosta lähteä tuolla entisen itäblokin maissa testaamaan julkisia palveluja, varsinkaan tämän kielimuurin takia). 

Niin, ja yllätyksenä tuli myös se, että Erasmus-apurahasta pidätetään ennakkoon 100€ jonkinlaisena panttina. Käsittääkseni kyse on siitä, että EU:n maksama apuraha käytetään opiskelutarkoituksiin tai jotain sinne päin... Pakko myöntää että en kaikkia noita papereita ole niin tarkkaan jaksanut lukea, nimi vaan alle ja takaisin kv-yksikköön. Niin ne hommat on edenneet.

Sain nyt siivottua ylävaraston niin, että kaikki kamat mahtuvat sinne, lisäksi kävin ostamassa säilytyslaatikoita. Päätin että päivän hyvät työt on nyt tehty ja fiilistelin syömällä pari Tallinnan laivalta ostettua Mozartin kuulaa, jotka olivat yllättävän hyviä.

Cheers, Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti